Aikaahan meille on tänä keväänä tarjottu.

Runsain mitoin ja ylitsevuotavana tarjottu mahdollisuutta heittää ylimääräiset painolastit harteiltamme ja elämänrepuistamme pois. Tehdä ne ratkaisut, mitkä meille ykseydessä ovat tärkeitä, ja mitkä vähemmän tärkeitä.

On ollut aikaa kohdata itsemme hiljaisuudessa, kohdata se, minkä olemme sisällemme sulloneet.

Tarjottiin aikaa laittaa elämänarvomme ja prioriteettimme uusiksi. Tarkistaa elämänsuuntaamme, tehdä valintoja ja päätöksiä, kenties uusia alkuja ja suunnitelmia.

Työnsimmekö sittenkin arkoina ja pelokkaina päämme pensaamme kuin pupujussit konsanaan? Jätimmekö pelkuruuttamme oivan tilaisuuden käyttämättä, mitä itsemme kohtaamiseen tuli?

Juu, ketään ei voi väkisin muuttaa. Jokainen voi muuttaa vain itsensä. Ja, kun yhä useampi meistä herää ja havahtuu asioille, kohdaten itsensä, on perässätulijoiden helpompaa tulla ja tehdä tarvittava muutos.

Eturintama ei ole kivoin paikka matkaajalleen. Teemme tässä ajassa ja tietoisuudessa sen, mikä on tarpeen, jotta viimeisinkin tampio on herännyt. Onneksi meitä on monta ja yhdessä olemme vahvempia.

Herätyksen kynnyksellä ollaan, ja pieni papatuskin on paikallaan. Lopulta kuitenkin eteenpäin mennään, kukin omassa tahdissaan.

 

Kristallienkelit kertovat:

Kiireet ja muiden toiveiden täyttäminen ovat vieneet sinut tilanteeseen, mitä kehosi on sinulle yrittänyt kertoa.

Oletko laittanut muiden toiveet ja tarpeet omasi edelle?

Oletko jättänyt kehollisen hyvinvoinnin huomiotta?

Jotta sinä jaksaisit, on sinun opeteltava sanomaan ei asioille, jotka eivät ole linjassa kanssasi. Sinä olet vastuussa itsestäsi ja hyvinvoinnistasi. Sinäkin tarvitset aikaa hiljentymiseen, rauhoittumiseen ja aikaa hyvinvointisi huolehtimiseen.

Oletko unohtanut omat toiveesi ja unelmasi?

Tämä kevät on ollut aikaa, jolloin sinuakin on saatettu ohjata huomioimaan enemmän omat tarpeesi, kiinnittämään katseesi hyvinvointiisi ja terveyteesi.

On aika raivata kalenterista tilaa itsellesi ja ottaa askeleita itsesi huomioimiseen ja tarpeidesi kartoittamiseen.

Voit hyvin, kun annat aikaa itsellesi. Et voi auttaa ketään, ellet sinä voi hyvin. Voit sallia itsellesi sen, että laitat nyt itsesi etusijalle.

Liian usein olet laittanut muut itsesi edelle. Muiden tarpeiden tyydyttäjän roolista sinun on tarpeen irrottautua. Näin annat itsellesi mahdollisuuden toipua, kerätä voimia ja ladata sisäisen voimasi paristot.

Oletko kiinnittänyt huomiota liikuntaan? Liikutko tarpeeksi? Annatko kehollesi riittävästi liikuntaa jokaisena päivänä?

Mitä laitat suuhusi? Syötkö terveellisesti? Annatko kehollesi ruokaa, jota se tarvitsee tullakseen ravituksi?

Miten on hiljentymisen laita ja unentarpeesi?

Tarkastele hetki elämäsi osa-alueita ja tarpeitasi. Ovatko ne tasapainossa?

Voisitko tehdä päätöksen lempeällä otteella, muuttaen yksi kerrallaan ne asiat, jotka kuormittavat ja vievät energiaasi? Voisitko tehdä sen itsesi vuoksi?

Sinä päätät mihin aikaasi käytät. Sinä olet oman elämäsi ohjaksissa, ja vastaat itse itsestäsi.

Ellet ole tyytyväinen ja onnellinen, olisiko aika tehdä muutos ja keskittyä enemmän itseesi?

Tiedäthän, että sinun ei taritse jokaiseen pyyntöön suostua. Opettele tunnistamaan ne asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä. Kieltäydy niistä, jotka sotivat sydäntäsi vastaan.

Sinun ei tarvitse miellyttää ketään. Miellyttäjänä uhraat itsesi kerta toisensa jälkeen. Annat muiden kävellä ylitsesi. Sinulta ei mitään puutu, vaikka lopettaisitkin miellyttämisen. Uskalla sanoa ei.

Sano kyllä itsellesi ja hyvinvoinnillesi sen kaikilla tasoilla. Hyvinvointi on kokonaisvaltaista ja jos yksi osa-alue on rempallaan, heijastuu se myös muihin.

Löydä tasapaino menemistesi ja hyvinvointiisi pyhittämälle ajalle. Riittävä lepo, rauha ja hiljentyminen luovat pohjan, jolle on hyvä rakentaa sydäntä kannattelevat ja tukevat aktiviteetit.

Ole rehellinen. Sinä luot elämästäsi paremman, tasapainoisen ja onnellisen. Sinä itse rakennat elämäsi, joten ole tarkkana mille annat voimasi ja energiasi.

On hyvä pysähtyä ja rauhoittua itsensä äärelle säännöllisesti tarkastellen elämäänsä. Saatat huomata, ettei kaikkea tarvitse enää raahata mukanaan. Voit hyvin luopua asioista ja aktiviteeteistä, jotka eivät enää palvele parastasi.

Itsensä kohtaamista ei tarvitse pelätä. Se, että järjestät aikaa itsellesi, ei ole itsekkyyttä. Kun keskityt itseesi, huomioit tarpeesi, annat aikaa ja huolenpitoa itsellesi, on se rakkautta itseäsi kohtaan. Osoitat rakkautta. Rakastat itseäsi sallimalla itsellesi omaa aikaa. Osoitat itsellesi lempeyttä, armollisuutta ja huolenpitoa.

Hyvinvoinnillasi on merkitystä, ja sinä itse olet se, joka voi asialle tehdä kaiken tarpeellisen.

Joten, jos et ole tyytyväinen, korjaa asia. Tee asialle jotain. Tee muutos, joka vie ja kantaa pitkälle.

Vietä aikaa itsesi kanssa. Rakastu kehoosi. Liiku, lepää ja nauti. Elämäsi on juuri niin kaunis, kun sisältäsi olet kaunis. Näe kauneus itsessäsi. Ole rakkaus ja olet rakkaudella huolehtiva itsestäsi.

Tiedäthän, että ansaitset hyvää elämääsi? Sinä olet elämäsi mestariluoja, joten ala elämään sen mukaisesti.

Rakkaus on lääke moneen vaivaan. Rakkaus on lääke siihenkin, että osaat rakastaa sinun lähintä ihmissuhdettasi eli sinua itseäsi.

Rakkauden kaveriksi tarvitset armoa. Armollisuus itseäsi kohtaan niissäkin asioissa ja tilanteissa, jotka ovat vaikeita. Rakkaus ja armo itseä kohtaan, ovat vaikeimpia läksyjä monelle.

Tunnista tarpeesi ajoissa. Voit laatia toimintasuunnitelman, jota sitoudut noudattamaan. Tarpeesi ja hyvinvointisi on tärkeää. Sinun on ymmärrettävä, että sinäkin tarvitset huolenpitoa. Sinun kuuluu sitä itsellesi tarjota.

Mitä se onkaan ja miten sen teet, tiedät sen kuuntelemalla kehosi ja sydämesi tarpeita ja toiveita.

Pyyhi huolesi kasvoilta ja jätä levoton mielesi rauhaan. Suuntaa katseesi itseesi ja kehoosi. Keskity siihen mikä saa sinut voimaantumaan ja ilostumaan.

Karsi turhat menot kalenteristasi ja sano ei asioille, tilanteille ja ihmisille, jotka eivät edistä eivätkä tue vointiasi.

Ansaitset elämän, sellaisen kuin tahdot. Ota askeleet ja luota, että siipesi kantavat.

 

Crystal angels: Kyanite: Make time for self-care: Taking care of yourself is essential right now.

Lisää artikkeleita

Luova Valo

Oivaltava tietoisuus nro 26

On helppoa arvostella ja syyttää muita kuin ottaa vastuu itsestä. Vastuun ulkoistaminen itsensä ulkopuolelle, on elämän elämistä autopilotilla, jonka ohjaimissa on joku muu kuin sinä

Lue lisää »
Luova Valo

Oivaltava tietoisuus nro 11

Maallisen vaelluksemme aikana usein kadotamme yhteyden syvimpään osaan Itsestämme. Häneen, joka on puhtain, Korkeimman Valon ja Rakkauden ilmentymä meissä. Hän on rakastettumme. Aina ja ikuisesti.

Lue lisää »