Ehkä pinnallisuuden viehätyksen vetovoimassa piilee osatotuus. En ole vielä varma uskonko ajatukseen. Ajatuksessa saattaa kuitenkin olla jotain, mitä me ihmisinä tarvitsemme kulkeaksemme elämän pituisen matkamme, elämänmakuja maistellen.

Matkamme tulisi olla iloista, onnellista, rakkauden täyteistä ja ennen kaikkea leikkisää leikittelyä elämänkentällä.

Haluamme olla onnellisia ja luoda hyvää, kaunista elämämme. Kukin tavallaan. Kukin tahoillaan. Niillä resursseilla ja puitteilla mitä meillä on.

Ehkä pinnallisuus on vain elämää.

Luomme itse elämämme käsikirjoituksen, näytelmän ja roolituksen mielemme unessa, jonka projisoimme eteemme kaksinaisuuden unen näyttämölle. Esitämme roolit täydesti ympärillä olevien ns. ” muiden ihmisten ” kanssa.

Tosiasiassa ketään muuta, ketään toista ei ole. Sekin on vain unta ja erillisyyttä ykseydestä.

Tahdomme luoda kaunista elämäämme, kun jonkun tovin päästä huomaammekin lipuneemme entistäkin kauemmaksi elämän kauneudesta ja sen nauttimisesta.

Missä vaiheessa elämästä tuli ilotonta ja onnetonta?

Koska lopetimme rakastamasta?

Mielen kaltereiden syövereissä istumme surkuttelemassa hukkaan heitettyä elämää tai menetettyä rakkautta. Me itse luomme omat vankilamme. Mielen vankilan. Teemme itse elämästämme kurjaa ja onnetonta.

Minun on tunnustettava, että elämän pinnallisuutta en ole kovinkaan innokkaana ollut toteuttamassa.

Tiedonjanoni syvällisyyteen on ollut tärkeämpää. Uppouduin henkisyyteen ja luovuuteen niin täydesti kuin maallisuus sen salli.

Nämä rakkaat aihepiirit tuovatkin minulle iloa, onnellisuutta ja syvää tytytyväisyyttä onnistumisten kera. Rakkaus siihen, mitä tekee on kaiken perusta.

Kunhan muistaa olla suorittamatta. Suorittaminen vie ilon pois.

Onneksi apukeinotkin ovat nopeasti saatavilla. Henkisestä työkalupakista löytää aina oikeat välineet asiaan kuin asiaan. 

Mitä enemmän olen opiskellut henkisyyttä ja panostanut siihen, sitä vähemmän tiedän. En tiedän mitään. Niin kovin vähän me oikeasti todella tiedämme.

Lähes kaikki perustuu oletuksiin jostakin. Egoomme, alitajuntamme oletuksiin ja ohjelmointeihin, joita toteutamme mielemme kulisseissa ja ns. elämänä elämämme näyttämöllä.

Kaikki on unta, ja tapahtuu mielessä. Voi miten karu totuus. Oivaltaa, että on ollut kaiken aikaa mielensä vankilassa, luoden unta, joka ei ole edes totta. Öin ja päivin me nukumme ja uneksimme. Loputonta unta.

Matkalla ryvettyy ja rähjääntyy. Mukaan tarttuu kaikenlaista turhaa taakkaa. On kimpsua, kampsua, yhtä ja toista tarpeetonta mielen kuormaa.

Eipä siis ihme, että kadottaa elämänilonsa ja onnellisuuden taian. Väsytin itseni, enkä siksi ole jaksanut iloita. Ilo ja onnellisuus kaikkosivat.

Silti… ne ovat siellä. Eivät ne koskaan häviä minnekään, vaikka egomme muuta väittää. Väsymyksen keskellä tiedostan, että tämäkin on vain unta, mieleni luomusta.

Karu todellisuus iskee päin kasvoja.

Voi mieli minkä teit. Keppostella kyllä osaat. Koska huomaat, ettei sinuakaan ole?

Olet vain pikkuinen piste laajassa Tietoisuuden kentässä. Aikanaan sinäkin rakkauteeni sulat.

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Virkataan joulukoristeita

Mitäpä jos täksi jouluksi virkattaisiin kuusipuun koristeet itse? Mikäli mielii jouluksi valmista, aikaisin on laitettava koukku viuhumaan. Virkataan joulukoristeita. Nyt on aika laittaa joulukoristeet uuteen

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Enkeliovi enkeleille

Enkeliovi enkeleille. Muistaako joku vielä muutaman vuoden takaisen tonttuovi villityksen? No, minähän en tonttuovea tehnyt, vaan oven enkeleille. Ei sillä tontuissa mitään vikaa ole. Koin

Lue lisää »