Tiedätkö miten pelottavaa on tulla esille asian kanssa, joka on monelle niin arka paikka?

Henkisyys, henkimaailma, tuo ihmeellinen näkymätön maailma, on kuin punainen vaate osalle ihmisiä.

Valotyöntekijöillä on kaapista ulostulemisen pelko. Piiloudumme henkiseen kaappiin ja venytämme esiintuloamme turhankin pitkään.

Osittain se johtuu siitä, että meidän muistijäljissä on ne lukemattomat elämät, jolloin joudumme salamaan lahjamme ja kykymme. Pimeän keskiajan noitavainot, Lemurian ja Kultaisen Atlantiksen tuhot.

Traumat, pelot, muiden ihmisten mielipiteet ja ennakkoluulot saattavat tulla esteeksi valomme näyttämiselle. Piiloudumme ja käperrymme henkiseen kaappiin. Saatamme erakoitua ja vetäytyä maailmasta.

Yritämme tehdä itsemme pieneksi, ettei vaan kukaan näkisi meitä. Saatamme kyllä puuhastella asioiden parissa luotettavien, saman henkisten ihmisten kanssa. Meille tutuissa piireissä ja ympyröissä, ettei vaan kukaan näe mitä me puuhastellaan.

Kyllä. Se on tuttua ja turvallista. Kukaan ei silloin näe meitä ja meidän ihanaa valoamme. Kukaan ei myöskään näe eikä tiedä miten ihanasti ja suuresti voimme auttaa maailmaa.

Minä totisesti tiedän. Olen itse ollut kaapissa, piilotellut ja erakoitunut. Olen vältellyt kohtaamasta tottuutta, että henkisyys on myös lahjani, ja että sen tulee näkyä.

Siksi pidän täällä kahta erinäköistä blogia. On askartelu-kässäblogi ja sitten tämä, henkisempi blogi. Toista ei voi olla ilman toista. Minut on tehty näistä aineksista. Tätä minä olen ihmisenä ja valonsieluna.

Henkisten asioiden kanssa esiin tuleminen pelottaa, koska meillä on ne muistijäljet edellistä tapahtumista vielä tuoreessa muistissa.

Kuinka silloin kävikään, kun olimme tietäjiä, näkijöitä ja parantajia? Jouduimme syyttöminä hirteen, meidät ehkä poltettiin roviolla tai heitettiin kallion kielekkeeltä alas. Me muistamme sen.

Siksi pelkäämme. Piiloudumme kaappiin. Pelkkäämme, että meidät tuomitaan samoista asioista. Sisällä tiedämme, ettemme tehneet mitään väärin.

Valomme oli kaunista, puhdasta ja korkeaa aikana, jolloin maailma ihmisineen eli pimeydessä, matalissa energioissa. Valomme pelotti muita. He eivät ymmärtäneet.

Mutta…

Emme voi himmata valoamme. Valomme on luotu loistamaan. Meidät on luotu tekemään sitä minkä parhaiten osaamme. Meidät tehtävämme on tuoda valoamme esiin ja toteuttaa valomme avulla tehtäväämme täällä maaelämässä.

Etenkin vanhat sielut ovat joutuneet kokemaan ihmiselämien inkarnaatiokierteessä monenlaista. Kaikki traagiset muistot, voivat kummitella muistojen kätköistä ja estää meitä etenemästä valontiellä.

Vanha sielu, joka on kaiken kokenut. Mikään ei jaksa enää yllättää ihmisyydessä. Vanha sielu on viisas. Hän ammentaa elämien tuomaan viisauttaan laajan kokemuskenttänsä kautta.

Valontyöntekijöissä on paljon vanhoja sieluja. Heidän valonsa ja viisautensa on arvokasta.

Kyllä se pelottaa. On pelottavaa tulla esiin lahjansa kanssa. Pelottaa tulla esiin henkimaailman asioiden kanssa. Pelottaa kirjoittaa omaa totuuttaan. Pelottaa helekutisti julkaista tekstejään ja painaa sitä julkaise nappia.

Silti, samaan aikaan me tiedämme sisällämme, että meidän on toimittava ja tultava esiin. Emme voi enää hetkeäkään pienentää valoamme, sallimalla muiden tai itsemme tukahduttaa valomme määrää. Emme salli enää kaukaisten muistojen estää meitä kulkemasta polkuamme.

Vaikka meitä pelottaa, mitä muut ajattelevat ja suhtautuvat meihin – mitä väliä. Ihmiskunnan egoilla riittää mielipiteitä. Voimme lakata uskomasta niihin ja pysyä omassa valossamme ja totuudessamme.

Meitä kaikkia tarvitaan, yhtälailla taviksia ja kuin valotyöntekijöitäkin. Meillä kaikilla on oma ainutlaatuinen valomme ja paikkaamme maailmassa.

Valomme on kaunista ja se on luotu loistamaan. Ollaan rohkeita ja tullaan rytinän kanssa ulos kaapeista. On meidän aikamme loistaa.

 

Lisää artikkeleita

Luova Valo

Levon tarpeessa

Olen miettinyt tätä blogitouhua. Vielä jokin aika sitten nautin tästä puuhasta, kunnes siitä tuli suorittamista. Väsynyt kaikkeen, kaipaa nyt lepoa. Olen levon tarpeessa. Kyllästyttää miten

Lue lisää »