Kotkanlailla voimme suunnata sisäisen katseemme korkeammalle, kauas pois huoliviidakoista ja murheiden mutkista. Katse korkeuksiin. Kotkan katseella voimme nähdä tilanteemme selkeämmin ja löytää ratkaisun.

Elämässä tulee eteen haasteita ja kiperiä tilanteita. Niistä selvitään positiivisella, elämänmyönteisellä asenteella ja sillä, että asiat laitetaan oikeisiin mittasuhteisiin.

Ihmismieli paisuttelee asioita suuremmiksi kuin, mitä ne ovat. Kärpänen muuttuu härkäseksi. Mieli maalaa pelkoja huolien laaksoihin ja murheiden mutkiin.

Synkkiin aatoksiin voi hukkua, tuntea avuttomuutta ja toivottomuutta. Näissä tilanteissa meidän olisi hyvä muistaa, että aina on toivoa olemassa. Toivoa on. Meidän on nähtävä se. Uskottava siihen.

Voimme päättä annammeko huolien, murheiden ja pelkojen hallita meitä, vai sallimmeko rakkauden virrata ja ohjata kulkuamme jokaisena hetkenä.

Kuvittele, mitä kaikkea olisit voinut tehdä sillä ajalla, jonka pistit murehtimiseen, ja huolien haalimiseen.

Voimme aina antaa sisäisen aurinkomme paistaa ja kylvettää meitä kultaisessa paisteessa. Valossa asiat selkiytyvät.

Anna huolesi ja murheesi Jumalalle tai enkeleille.

Välillä elämä haastaa. Se on osa elämää. Haasteet voi ottaa mahdollisuutena kasvaa. Reagointitapa vaikuttaa siihen, näetkö elämäsi haasteet mahdollisuuksina vai pelottavina uhkakuvina tulevasta.

Turhien huolien ja murheiden kantaminen tulevaisuudesta estää sinua elämästä tässä hetkessä. Sinun on tarkoitus nauttia elämästäsi ja elämästä ympärilläsi kaikilla aisteilla.

Liiallinen murehtiminen ja huoli asioista tukkivat energioiden virtausta saaden sinut jumittumaan paikoilleen.

Huolet ja murheet terveydestä, taloudellisesta turvasta tai muusta on aivan turhaa. Jos huoli painaa terveyttäsi, niin pyydä, että enkelit auttavat sinua voimaan paremmin ja tulemaan terveeksi.

Jos murheesi ja huolesi suuntautuvat raha-asioihin, taloudelliseen toimeentuloon, voit yhtä hyvin kutsua taivaalliset valonauttajasi, enkelit avuksesi.

Oli asiasi ja tilanteesi mikä tahansa, mielesi saa sinut vaeltamaan epävarmuuteen ja synkkyyteen, luoden uhkakuvia tulevasta. Luovu taakasta ja anna enkeleiden hoitaa.

Tiedäthän, että jatkuva asioiden vatvominen väsyttää ja kuluttaa energiaasi. Voimasi ehtyvät. Saatat tuntea olosi loppuun puristetuksi.

Mieli luo ajatuksia ja uhkakuvia. Ne voivat pelottaa sinua, jos annat niille voimaa.

Sinun on hyvä tiedostaa tämä. Voit hyvin luovuttaa murheiden taakkasi Jumalalle ja enkeleille.

Läheskään aina asiat ja tilanteet eivät ole niin synkkiä, etteikö niissä olisi mahdollista nähdä valoa ja rakkautta.

Sinulla on tunteet ja sinun on hyvä kohdata ne sellaisina kuin ne tulevat. Voit sallia kaiken virrata lävitsesi. Tarkkaile ja tunnustele, mitä ajatukset ja tunteet saavat sinut tuntemaan.

Miltä ne tuntuvat kehossasi? Ovatko ajatuksesi rakastavia ja sinua tukevia?

Näin, kun opit skannaamaan kehoasi, huomaat kuinka negatiiviset ajatukset ja tunteet vaikuttavat kehoosi ja hyvinvointiisi.

Huomioimalla sen, miten ajatukset ja tunteet vaikuttavat sinussa, auttaa sinua tulemaan tietoiseksi ajatustesi voimasta. Ajattelutavan muutos voi olla tarpeen.

Tiedosta, että olet luova valo. Olet luovaa energiaa. Sinulla on valta ja voima muuttaa asiat.

Asiat, jotka nyt kiinnittävät huomiosi ja vaivaavat mieltäsi, tarvitsevat muutosta. Ellet koe tyytyväisyyttä terveydestäsi, taloudellisesta runsaudesta ja vakaudesta, työstäsi tms. olisiko sinun aika tehdä muutos niiden eteen?

Kutsu enkelit auttamaan sinua. Kerro heille tilanteesi mihin apua ja parannusta kaipaat. Ota apu vastaan ja toimi.

Sinä otat ensimmäisen askeleen muutoksen tiellä. Toinen askel on jo kepeämpi. Huomaatko, se on vain mieli, joka rakentaa uhkakuvia eteesi.

Suuntaa katseesi positiivisuuteen ja rakkauteen niin usein kun mahdollista. Muistuta itseäsi rakkauden voimasta. Rakasta itseäsi. Rakasta kaikkea sinussa.

On turvallista luopua murheista ja antaa ne Korkeimmalle. Luota, niin kaikki järjestyy. Sinua tuetaan ja kannatellaan. Et ole taakkasi kanssa yksin.

Uskalla vapautua ja tehdä tilaa uudelle myönteiselle kuvalle itsestäsi ja tilanteestasi. Nauti enemmän elämästäsi. Tuo iloa muutoksen keskelle.

Mietipä, kuinka paljon olet kuluttanut aikaasi turhiin huoliin ja murehtimiseen?

Voisitko ajatella niin, että jatkossa käyttäisit enemmän aikaa hyvinvointiisi, terveyteesi, rentoutumiseen ja muuhun kivaan tekemiseen?

Rakentavia ratkaisuja tilanteeseesi varmasti löytyy. Löydä ne.

Ethän enää jää rypemään huolien viidakkoihin ja murheiden mutkiin?

Käännä huomiosi hyvään ja positiiviseen. Ota enkelit mukaan arkeesi. Yhdessä löydätte ratkaisut. Esteet voitetaan ja murheet sulavat pois.

Rakkaus on voima, joka kasvaa sinussa jokaisen kokemuksesi myötä. Näe rakkaus jokaisessa tilanteessa, jokaisessa kohtaamassasi ihmisessä.

Asioilla on yleensä korkeampi merkitys, jota et ehkä siinä tilanteessa ja hetkessä pysty hahmottamaan. Jokainen haaste kasvattaa ja tuo tarvittavan opin.

Haastaviin asioihin ja tilanteisiin voi ottaa etäisyyttä, katsomalla tilannetta etäämmältä.

Voit ajatella olevasi kotka, joka liitää korkealla sinisellä taivaalla. Kotkan katse on kirkas ja selkeä. Kotkanlailla voit katsoa tilannettasi korkeammasta näkökulmasta, rakkauden silmin.

Rakkaudessa kaikki kasvaa.

Katso korkeuksiin, rakkauden silmin.

 

Lisää artikkeleita

Luova Valo

Olet yksi meistä

Et ole yksin. Sinua tuetaan. Elämääsi toivotaan pelkkää hyvää. Olethan valmis vastaanottamaan kaiken sen hyvän elämääsi, jota sinulle nyt tarjotaan? Olet rajattoman rakkauden suojeluksessa ja

Lue lisää »