Kolin valloitus ja selkeät unet

Onko henkisyydellä kuinka suuri painoarvo silloin, kun valitset lomakohdettasi?

No, meille on.

Jokakesäiset Porvoon maisemat vaihtuivat tänä kesänä Kolin maisemiin.

Porvoo puinaisine aittoineen ja vanhan kaupungin tunnelmineen sai jäädä tänä kesänä väliin, kun päätimme tehdä jotain ihan muuta.

Uusi ja ennen kokematon kutsu valtasi meidät. Kolin kutsu. Kolin valloitus ja selkeät unet.

Me reissataan harkitusti. Silloin, kun reissun päälle lähdetään, on matkakohteemme sellainen, että se tarjoaa hengen ravintoa ja sielun kasvua.

Tavalliset nahkan grillaus- ja juopottelumatkat eivät kuulu meidän harrastuksiin.

Olimme varanneet pari yötä Kolilta. Onhan se muutama yö vietettävä näin upeissa maisemissa. Muuten ei peffa irtoa työtuolilta, jos ei varaa majoitusta…

Suuret hotelliketjut turistirysineen eivät ole meidän suosiossa. Me suosimme pieniä majoituskohteita, kuten b & b tyylisiä majoituksia, siten autamme paikallisia pieniä yrityksiä ja yksinyrittäjiä.

Nyt oli turvauduttava kakkosvaihtoehtoon, kun emme saaneetkaan majoitusta sieltä mistä olimme sen kaavailleet ottaa.

Toinen hyvä vaihtoehto on Suomeenkin rantautunut airbnb majoitus.

Me rakastetaan omaa rauhaa ja hiljaisuutta. Vapautta. Saa olla niin kuin haluaa, tulla ja mennä niin kuin tahtoo.

Kämppä oli kyllä aika luksus ja hyvällä paikalla. Saunakin vielä.

Reittikartta tuli hankittua ennen reissuun lähtöä. Reitteihin ja nähtävyyksiin on hyvä tutustua etukäteen ja laatia ainakin alustava toimintasuunnitelma, vaikka muutoin intuitiolla mentäisiinkin. Suunnitelmaa voi rukata reissun aikana jaksamisen mukaan.

Heitimme kimpsut ja kampsut kämpälle. Kävimme kyläkaupassa hakemassa pientä purtavaa ja pikaisen ruokailun jälkeen aloitimme Kolin valloituksen Pirunkirkosta.

Pienen kipuamisen jälkeen avautui kauniit maisemat. Pian laskeuduttiin jo alemmas ja päädyttiin Pirunkirkon suuaukolle.

Sisälle mennessä joutuu kohtaamaan pari tiukempaa pudotusta, kun jo lyhytjalkainenkin saa pian maankamarasta kiinni. Täältähän voi kallioseinämästä löytää salaperäisen viestin…

Pirunkirkosta lähdimme patikoimaan Ennallistajan polulle. Reitille sattuu useampi tiukempi nousu. Saniaisten läpi, metsänväen uteliaiden ja valvovien silmien alla matkasimme.

Kuusi- ja sinitiaiset tervehtivät ja seurasivat tovin matkaamme. Minulle tärkeä voimaeläin korpikin ilmoitteli itsestään.

Vaivannäkö palkitsee huikeilla näkymillä sliipatuilta kallioilta. Voi rauhassa istahtaa, vetäistä keuhkot täyteen Kolin pyhyyttä. Huipulla tulee.

Reitti oli oikein mukava. Mikäpä kävellessä, kun on sattui sopivasti sekä aurinkoa että lämpöä.

Päivä oli kääntynyt jo iltaan, kun lähdimme vielä patikoimaan toisen reitin. Paimenpolkureitti osoittautui työlääksi. Paljon jyrkkiä nousuja ja laskuja, huonokuntoisia portaita…

ja itikkaparvi seurasi perässä.

Huoh. Tämä oli oikea työvoitto. Jaloissa alkoi jo rasitus tuntua. Reitillä ei sinänsä mitään erityistä nähtävää ollut, lukuun ottamatta muutamaa tosi isoa puuta ( ympärysmittaa oli kertynyt sen verran, että kiinnitti huomion ).

Väsynyt ja onnellinen, kun pääsimme vihdoin kämpille. Vielä sauna päälle, ja väsyneelle keholle lepoa ja murkinaa.

Ja kylläpä uni maittoi, ja voi veljet mitä unia…

Tähtiauttajat ainakin morjesti. Kovasti oli vipinää ja oivallusta tarjolla.

Seuraavaan aamuun heräsimme hyvin nukutun yön jäljiltä. Aamu osoittautui viileäksi. Sadetta oli myös luvattu, joten sateenvarjo ainakin mukaan.

Päivän ohjelmaan kuului Kolin uuron –kierros ja siitä poikkeaisimme vielä Tarhapurolle.

Lähdimme aamulla ennen kahdeksaa liikkeelle. Sateiset pilvet roikkuivat varsin alhaalla ja tuuli… voi miten kylmää.

Mitähän tästä reissusta tulee, kun meinaa paleltua jo ensi metreillä…

Nyt tulee ikävä kevyt toppatakkia ja pipoa…

Vilukissana palellen alle kahden kympin lämpötilassa. Mittari näytti 15 astetta.

Reitti oli haastava ja varsinkin Tarhapurolle poikkeaminen sisälsi paljon jyrkkiä nousuja ja laskuja kallioisessa maastossa. Katse oli pidettävä maassa ja askeleensa sovitettava taiten.

No, kannattiko poiketa?

Veden solina kantautui hieman etäämpää korviimme, vaikka aika pienihän tämä putous tähän aikaa vuodesta on. Sen verran kallionseinämä on kosteana ja virtausta on, että sen tunnistaa vesiputoukseksi.

Tarhapuron vesiputous on näyttävimmillään keväällä sulamisvesien aikaan. Varmasti vaikuttavan näköinen,  silloin.

Täälläkin voi aistia monenlaista metsänväkeä…

Palasimme Tarhapurolta takaisin ja pysähdyimme mutustelemaan eväitämme ja hörppimään lämpimiksemme kahvia.

Tuuli on yltymään päin. Välillä aurinko uskaltautui tumman puhuvien pilvien takaa näyttäytymään. Siinä kalliolla makoillessa, muutamia vesipisaroita tipahteli.

Ja voi, että mua paleli….

Taukoa tekee kuitenkin hyvää. Jäsenet vetreytyvät ja mieli kohenee. Jaksaa rypistää kohti huippuja. Tuttu korppikin taas tervehti.

Kolin uuron kierros päättyy huipuille. Porukkaa huipulla oli jo liiankin paljon, eikä maisemista niin rauhassa saanut nauttia.

Vettä ripsautti, kun saavuimme Akka –kolille. Märkä kallio on liukas. Onneksi tuuli kuivattaa kallion nopeasti, joten uskaltauduimme kipuamaan Akan korkeimmalle kohdalle.

Seuraavaksi valloitimme Paha –Kolin ( minä sanon Pyhä – Koliksi ). Löysimme heti puhuttelevan kohdan, hieman syrjässä muista. Viipyilimme siinä aika kauan nauttien maisemista, vaikka kylmää olikin.

Sateiselta näyttää. Siellä jossain sataa jo, kun katsoo Ukon huipulta maisemaa.

Voittajafiilis, nyt kun kierros on tehty. Reissu oli rankka ja viluinen. Ansaitulle levolle, katsomaan remppaohjelman päätösjaksoa ja lämpimään saunaan. 

Kämpillä kyllä jaloissa tuntui kaikki nämä patikoinnit, ja paleli niin, että tuumin siinä ennen nukkumaan menoa, että taitaa olla kuumeen puolella.

Makoisat unet jälleen. Olipahan taas selkounta kerrakseen. Olin kuullut muutaman puhuneen, että kun Kolille menee, siellä näkee selkeitä ja kirkkaita unia. Kyllä vain. Totta se on.

Se tunne, kun uni on selkeä ja kirkas…Tunne, kun oivallat siinä jotain tärkeää. Se fiilis, kun hihkut unessa onnesta soikeana… täysin oivaltaneena…

tää on tärkeetä… tää on muistettava aamullakin….

Muistat kyllä kirkkauden ja selkeyden. Tiedät oivaltaneesi jotain NIIN tärkeää, ja huomaat sen lipuneen aamuun mennessä pois.

On se jossain tallessa. Ihan varmasti on.

Lähtöaamu koittaa ja päätämme poiketa vielä huipuille. Olimme kaavailleet myös yhtä reittiä patikoitavaksi ennen kotiin paluuta.

Tosin… se jäi nyt seuraavaan kertaan.

Tuli sellainen tunne vaan, että huiput ovat nyt etusijalla, ja kun kallokaveritkin pyysivät päästä mukaan. Olin nähkääs raahannut kristallikallot mukaan. Tärkeä tehtävä heillä myös Kolilla.

Parin kilon lisäkantamuksilla kiipeämme taas rapsakassa aamussa huipuille. Piipahdamme ensin Ukko – Kolille.

Aurinko paistaa kyllä. Se vaan, että lämpöä on vain vajaat viitisentoista astetta. Lähdimme aikaisin, koska toivoimme saavamme olla hetken rauhassa ilman ihmispaljoutta.

Hassut varjot…

Mä tärisen vilusta, silmät vuotaen.  Kestän urheana. Aktivoin kristallikallot, jotta he voivat hoitaa työnsä.

Kovin mietteliääksi vetää, kunnioittavaksi ja nöyräksi tällaisen mahtavuuden edessä…

Onneksi Pyhä – Kolilla ( Paha – Koli ) voi nojailla kalliota vasten tuulelta suojassa. Minulle Pyhä – Koli oli näistä kolmesta huipusta kutsuvin. Sen energia resonoi kanssani.

Poiketaan vielä Akalle.

Palaamme kämpille. Pakkaamme kimpsukat ja kampsukat ja kurvaamme vielä Kolin Veistospuistoon. Sieltä kuulemma voi bongata yksisarvisen, joka iloisesti tanssahtelee yhden jalan varassa.

Rautapuu. Voisi olla elämänpuukin.

Pronssiveistosten metsässä on pieniä veistoksia. On katsottava oikein tarkkaan, että löytää jokaisen.

Olisiko hän Saraswati?

Nyt en ihan varma ole. Minusta hän näyttää Saraswatilta, paitsi tällä on kaksi kättä. Saraswatilla on yleensä neljä kättä. 

Ja, hänen takiaan veistospuistoon tultiin. Yksisarvinen yhden jalan varassa! On leikkisää ja lennokasta menoa.

Veistospuistossa on myös labyrintti, jonka keskellä vartioi minotaurus. Labyrintista tulee kyllä huikea aikanaan, kun kuuset kasvavat korkeiksi ja tuuheiksi.

Koli, sen juurevuus ja pyhyys on jotain, joka on koettava. Mielellään niin, että näkisimme ainakin sen verran vaivaa, että kiertäisimme jonkun Kolin mahtavista reiteistä.

Useimmathan piipahtavat vain huipuilla.

Onko se mitään? Saako siinä kuitenkaan kunnolla kosketusta Kolin energiaan ja sen pyhyyteen?

Juurevuus, tymäkkä maan alkukantaisuus ja voima, joka maan uumenista kumpuaa, on koettava, vaikka sitten hikeä ja vilua tuntien. Me teimme sen.

Veikö Koli sydämemme?

Kyllähän tästä varteenotettava kilpailija Porvoolle tuli.

Mielestäni Kolin energia tekevät hyvää alashakroille. Alimmat shakrat, kun ovat useimmilla meillä huonomassa jamassa yläshakroihin verrattuna.  

Koli tarjosi meille alkukantaista maan voimaa, linjausta ja huikeita unia, kristallin kirkkaine oivalluksineen. We love Koli.

Ensi vuonna uusiksi?

Kenties…

Kotiin palattiin monta kokemusta rikkaampana, eikä siinä pieni kesäkuumekaan haitannut mitään, kun tietää, kuinka nopeasti se menee ohi.

Omaan sänkyyn aina mukava kellahtaa. Uni maittoi, kun puhuin taas unissani…

Koli kutsuu…

Hellurei, ja valitkaapa matkakohteenne tarkemmin.

 

Sinua saattaisi kiinnostaa:

Ansion matkassa

Maatähti ja muita valoja

Rummutusmatkalla voimaeläinten kanssa

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Miksi virkkaisit joulukoristeet itse?

Hyvä kysymys – eikö totta? Miksi virkkaisit joulukoristeet itse, kun kaupasta saa helpommin ja vaivattomammin muovikrääsää? Miksi edes vaivautua virkkaamaan? Tällä videolla kerron sinulle viisi

Lue lisää »