Kristallikallojen kutsu

Näitä kavereita kutsun leikillisesti kallokavereiksi. Tunsin kristallikallojen kutsun. 

Kun on puhetta kristallikalloista, useimmille nousee muistojen kätköistä esiin kultaisen Atlantiksen kristallikallot ja temppeleiden suuret keskuskristallit.

Kyllä kristalleja oli varmasti myös Lemuriassa – ainakin minulla on sellainen muistijälki.

Kristallikalloja kultaisella Atlantiksen oli useita. Tärkeimpiä kalloja Atlantiksella sanotaan olevan 13, joista kallojen kallo on Max niminen kaveri. Max on Maan ulkopuolista alkuperää, kuten myös Sha-na-ra.

Sitten on sen niminen kaveri kuin E.T, joka on myös mielenkiintoinen. Ja tietenkin Amar kallo, jonka Dalai Lama on kuulemma Tiibetistä tuonut Intiaan. Ja monia muita kallokavereita…

Ihmisten tekemät kristallikallotkin voivat kantaa osaa kultaisen Atlantiksen ajan kallojen tietoisuudesta. Saattaa olla, että ne ovat yhdistettyinä niiden tietoisuuteen. Eivät ehkä kokonaan niiden mittaamattoman laajaan ja suureen tietoisuuteen ja kapasiteettiin, vaan osaan siitä.

Kalloja voi myös ohjelmoida, aivan kuten mitä tahansa kristalleja. Intentio eli aikomus riittää ja valonauttajat siihen avuksi.

Esim. kristalligridi ohjelmoidaan tiettyä tehtävää varten. Gridin voi ohjelmoida työskentelemään tietyn aikakäsitteen puitteissa.

Kristalleihin asennettu ohjelmointi voidaan purkaa. Ja se on hyvä purkaa, mikäli meinaa käyttää samoja kristalleja muissa grideissä, muuta tehtävää tai tarkoitusta varten.

Kristallikallotkin voidaan ohjelmoida työskentelemään jonkin asian tai tehtävän parissa. Niiden kanssa voidaan meditoida, intuitiivisesti keskustella kallokaverin tai kristallikallokonklaavin kanssa ja välittää siltä saatua tietoa.

Tässä kohtaa en voi liiaksi painottaa ja korostaa rakkauden merkitystä. Mitään, mikä ei pohjaudu rakkauteen ja hyvään, ei ole sallittua. Eli vastuu, vastuu.

Työskentelytapoja on useita. Työskennelläksesi kristallikallojen kanssa, et välttämättä tarvitse omaa kalloa. Me kaikki olemme Yhtä tietoisuudessa, tiedostamisen kentässä, joten jos joku tietty kristallikallo sinua kutsuu, niin yhteyttä muodostamaan.

Sitä ennen, suosittelen sinua maadoittamaan itsesi. Ethän myöskään lähde tutkimusmatkalle omin päinesi, vaan ota suojaavaksi apuriksi mukaan sinulle läheisin tai mieluisin enkeli tai valonauttaja.

Arkkienkeli Mikael on aina varteenotettava suojaava enkeli ja tietenkin sinun oma suojelusenkelisi on aina valmis auttamaan.

Kristallit ja kristallikallot ovat kuin super tietokoneita, joihin mahtuu rajattomasti dataa eli tietoa. 

 

Omat kallokaverini

Olen haaveillut kristallikalloista pidemmän aikaa. Välillä katsellut ostopaikkoja sieltä ja täältä. Mikään niistä ei resonoinut. Olen vakaasti koko prosessin ajan luottanut siihen, että  oikeat ” kaverit ” löytyvät, kun on aika.

Vaikka minulla on muistijälkiä kultaisen Atlantiksen ajoilta, kristallien ja kristallikallojen kanssa työskentelystä, tunsin kallot luotaan työntäviltä ja vähän kammottavinakin. Vielä kymmenkunta vuotta sitten kristallikallot eivät vedonneet minuun mitenkään, vaikka olinkin tietoinen ja lukenut heistä.

Ilmeisesti jokin pelkoon pohjautuva muistijälki myöhäisemmiltä ajoilta, jolloin kultaisen Atlantiksen energiataajuus romahti matalampiin taajuuksiin, jolloin jotkut tahot käyttivät kristalleja väärin omiin tarkoituksiinsa.

Tämä on se iänikuinen ihmisen ongelma, kaikkina aikakausina, kaikissa asioissa, että ihminen egon ohjaamana havittelee valtaa, kunniaa ja mainetta, alistaakseen ja hallitakseen muita, ajaen omaa etuaan.

Kun kristalleja käyttää ja hankkii, on siinä myös vastuu. 

Nämä kaverit ovat meillä olleet vasta muutaman viikon. Niin tuore meidän tuttavuus on.

Sen verran vekkuleita ja hassuja kavereita ovat, että he eivät suinkaan tulleet luoksemme suorinta reittiä, vaan he poikkesivat reitiltä. Kaverit päätyivät ihan toisaalle kuin minne piti.

Näin voi tosiaan käydä. Tämä kertoo siitä, että ilmeisesti Suuri suunnitelma / Tietoisuus päätti, että siellä jossain tarvittiin valoa, energian nostatusta ja ” työskentelyä ”.  Siksi kaverit viipyilivät matkalla ja tekivät työtään.

Nyt ovat onnellisesti meidän hellässä huomassa, ja juurikin parina. Hankkiessani näitä kavereita tunsin heti, että he ovat kuin pari. Kaksikon kuuluu päätyä samaan osoitteeseen.

Pari he eivät ehkä ole siinä mielessä, kuin miten me ihmiset parin käsitämme.

Kaverit kävivät läpi pudistuksen, fyysisellä ja energeettisellä tasolla. Minulla on tapana puhdistaa kaikki kristallit, jotka päätyvät meille. Vasta sen jälkeen niitä voi käyttää turvallisesti.

Ihan mielettömän huikeat ja korkeat energiat ovat näissä kavereissa. Huomaatko kuinka hassuja he ovat?

He ovat pitkäkalloisia ja painavat noin kilon hujakoilla kumpainenkin. Kirkas kvartsikallo ei ole tyypillisesti kirkas, vaan tässä kaverissa on ovela sakukvartsin omainen vivahdus. Takimmainen kaveri on ametistia.

Heidät on sijoitettu alttaripöydälle, joka on meidän makuuhuoneessa. Välillä kallokaverit tulevat olohuoneen pöydälle, ja välillä ne ovat unikavereita. Köllöttelevät siinä meidän viekussa.

Tavatonta tämä ei suinkaan ole, että otan kristalleja kanssani nukkumaan. Teen sitä usein. Kristallit ovat pieniä niin, että niitä voi pitää kädessä tai sujauttaa sijauspatjan alle.

Nyt täällä kallokavereiden kanssa työskennellään ja opitaan uutta. Mielenkiinnolla tutkitaan ja odotetaan mitä tuleman pitää.

Kun minusta joskus aika jättää, niin kenelle adoptoin nämä kaverit? Laitetaanko kallot makaamaan samaan arkkuun kanssani?

Kristalleja siellä ja täällä. Kristallikallokaverit ovat niin humoristia.

Onko sinulla kristallikalloa? Mitä kertoisit omasta kallokaveristasi?

 

Sinua saattaisi kiinnostaa:

Kristallimalja valomeditaatiomusiikkia

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Syksy saapuu, tuoden kirjan mukanaan

Ajatella, että vuodenkierrossa olemme kääntyneet jo syksyn puolelle. Syksy saapuu, tuoden kirjan mukanaan. Illat pimenevät ja luonto värittää itseään. Iltojen viilentyessä ja pimentyessä voi alkaa

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Ruostutetut koristeet säilyketölkin kansista

Ruostutetut koristeet säilyketölkin kansista. Aiemmissa jaksoissa näytimme sinulle, mitä voit loihtia kahdesta säilykepurkista. Nyt näytämme sinulle mihin tölkin kannet muuntautuvat. Tässä vielä kaikki tölkin osat.

Lue lisää »