Kuulumattomuus tuo vapautta

Entäpä jos kuulumattomuus onkin vapautta?

Kuulumattomuuden tunne voi erityisesti vaivata tähti-identiteetillä varustettuja yksilöitä. Ns. vaeltajat, joissa on niin tähtimatkaajia kuin vanhoja sieluja, kokevat kuulumattomuutta – ei minnekään.

Se tunne, kun tuntee nahoissaan, kuuluvansa – ei minnekään. Sen tuntee. Sen tietää.

Kuulumattomuus tuo vapautta.

Olen tuntenut sisälläni tarvetta kirjoittaa kuulumattomuuden tunteesta.

Minulle nimittäin tapahtui eräänä aamuna arkipuuhiani tehdessäni niin, että koin oivalluksen. Se hetki, kun lamppu syttyy pääkopassa, oivaltaa ja tiedostaa asian. Ohikiitävän hetken verran se viipyili ja kaikki oli niin selkeää.

Nyt kun yritän kertoa sinulle asiasta, niin ne sanat…

jälleen kerran… sanat rajoittavat. Katsokaas, me emme voi sanoilla kuvailla paljoakaan.

Joudumme varsin nopeasti toteamaan, että se mitä yritämme kuvailla, jää auttamatta valjuksi ja puutteelliseksi.

Yritän kuitenkin raottaa asiaa, tiedostaen rajallisuuden sanoissa.

Aikoinaan tiedostimme alkuperämme. Tulimme innokkaina matkalaisina Maanpiiriin hoitamaan tehtäväämme. Me tähti-ihmiset. Tähtisiemenet.

Muutaman kokeilukerran jälkeen jumituimme ihmisteattereiden näyttämöille. Unohdimme keitä olimme ja miksi tulimme.

Kaipauksentunne tähtiin on hyvin yleistä tähti-ihmisille. Tunne siitä, ettei tunne kuuluvansa maaplaneetalle. Me usein koemme ulkopuolisuudentunnetta.

Aikoinaan itsekin ajattelin, että mut on hylätty tälle planeetalle kakkiaisten keskelle. Että tuolla jossain on oikeat vanhemmat, jotka jonain päivänä tulevat hakemaan mut pois.

No, ei. Täällä ollaan – edelleen samalla pallolla, siellä jossain mielen maisemissa, egon pyörittämässä unielämässä.

Sen havainnon olen tehnyt, että ihmislajilla on valtava tarve kuulu johonkin – olla jotakin, tuntea olevansa osa jotain aatetta, liikettä tai ryhmittymää. Tarve on niin suuri, että sen eteen nähdään paljon vaivaa.

Kuulumme yhteiskuntaan, edustamme tiettyä kansakuntaa, sen identiteettiä ja mentaliteettia. Kuulumme yhteisöön, perheeseen, sukuun. Olemme osa työporukkaa, harrasteporukkaa ja milloin mitäkin.

Kuulumme järjestöön tai henkiseen yhteisöön. Tai haemme kuuluvuudentunnetta julkimoista ja idoleista.

Moni tekee kaikkensa, että tuntee olevansa jotain ja kuuluvansa edes johonkin. Onko tämä olemassaolomme tarkoitus?

Kuulua ja olla jotakin, jotta kokee olevansa elossa, olemassa ja näkyvä.

Onko palkitsevaa hakea hyväksyntää kuulumalla johonkin, ihan vaan kuulumisen tunteesta?

Ellei tätä kuulumisentunnetta ja tarvetta ole, et ole mitään etkä kukaan. Senkö takia sen eteen nähdään niin paljon vaivaa?

Onko meillä tosiaan näin kova tarve kuulua johonkin, sopeutua ja mahtua joukkoon, ihan vain siksi, että pelottaa, jos tipahdamme pudokkaaksi ja jäämme ulkopuolelle?

Olisiko niin kamalaa viettää aikaa yksin itsensä kanssa?

Monille se on pelottavaa. Mitä sisäiset äänet ja mielen kummitukset meille kertoisivatkaan, jos meille vapautuisi aikaa niin paljon, että viettäisimme aikaa yksin hiljaisuudessa, ihan vain katse sisimpäämme käännettynä?

Saattaapi olla – tai voi olla olemattakin, että tuo on yksi syy siihen, miksi ihminen ( ego ) pitää itsensä kiireisenä ja työn touhussa niin, ettei aikaa jää itsensä syvällisempään luotaamiseen.

Kuka on se, joka haluaa kuulu johonkin ja olla jotain? Olisiko se pieni-suuri egomieli?

Meidät kasvatetaan sillä ajatuksella ja mentaliteetilla, että meidän on sopeuduttava yhteiskuntaan ja sen valitseviin käsityksiin.

Meitä ohjaillaan. Meihin vaikutetaan. Maailma on pullollaan erilaisia vaikutteita, jotka iskostetaan mieliimme.

Kun taas tähti-ihmisen on vaikea sopeutua ja kieltäytyy toteuttamasta viallista järjestelmää.

Sopeutuminen voi olla haasteellista, koska näemme kaikki epäkohdat valitsevissa rakenteissa, jotka kaipaavat viipymättä uudistusta, oikeudenmukaisempia ja pehmeämpiä arvoja.

Uudistuksia, jotka vaativat täysremontin.

Turhaudumme, kun mitään ei tapahdu.  Piilotamme ja hukutamme tähti-identiteettimme ja alkuperämme muistojen syvimpiin luolastoihin. Saatamme eristäytyä maailmasta, kuka mitenkin.

Yritämme sopeutua. Me todella yritämme.

Tiedostamme ettemme sopeudu, vaikka kuinka yritämme. Se ei ole veressämme, dna:ssamme tai tähtimuistissamme. Meitä ei voi sopeuttaa olemaan jotain, mitä emme ole.

Sopeudu tai älä. Sinuun vaikutetaan. Sinua yritetään muuttaa sellaiseksi, joka et Ole.

On herättävä, avattava silmät ja karistettava viimeisetkin suomut silmiltään, muistaa jälleen todellinen alkuperämme ja tähteläisosamme.

Miksi kuulua mihinkään?

Eikö riitä, että vain On?

Tuossa tiedostavassa hetkessä – josta kirjoitukseni alussa mainitsin, vihdoin ymmärsin, miksi ei ole tarvetta kuulua mihinkään. Riemuitsin tuossa valaisevasta oivalluksesta. Kirkasta ja selkeää.

Ei ole tarvetta kuulua mihinkään. Niin vapauttavaa.

Jo lähtökohtaisesti rajoitamme itseä, jos luulemme kuuluvamme johonkin ja olevamme jotakin.

Kuuluvuudentunne ja kuuluminen johonkin voi toimia rajoittavana tekijänä, joka laittaa meidän alttiiksi ulkoa tulevalle ohjaukselle ja vaikuttimille. Ohjaukselle, joka ei suinkaan ole meitä tukevaa.

Kuulumattomuudentunne – ei mihinkään, voikin olla siunaus.

Se vapauttaa.

Vapauttaa tarpeesta olla muille mieliksi ja olla jotain, jota et ole. Et myöskään koskaan tule mahtumaan siihen muottiin, johon sinua yritetään sulloa.

Emme voi itsellemme mitään. Olemme sitä, mitä olemme tähtiosamme kanssa.

Joko sopeudumme ja teemme niin kuin muut sanovat ja kadotamme itsen. Ehkä jotkut meistä kapinoivat tai muuten vain syrjäytyvät, hukuttavat turhautumisensa ja maailman vääryydet alkoholiin ja muihin päihteisiin.

Tai sitten seisomme vieläkin rohkeampina ja uljaampina tähtisotureina maailman tuulissa. Seisomme sanomassamme ja tehtävässämme hievahtamatta, toteuttaen ja ollen jokaiselta solultaan juurikin sitä, mitä oikeasti olemme.

Rintarottingilla tähtimatkaajat. Riittää, että ollaan just sitä, mitä nyt ollaan. Toteutetaan vain sitä, mitä sydämemme halajaa.

Kuuntele sydäntäsi. Sydän on aina oikeassa. Vaikka tehtäväsi ja jakamasi sanoma voi tuntua egomielestäsi kuinka järjenvastaiselta, niin toimi silti, jos sydämesi niin sanoo.

Sydän tietää ja laittaa meidät toimimaan silloin, kun sitä vähiten odotamme.

Tästä esimerkkinä olkoon sekin, etten itsekään tiedä miksi kirjoitan sitä, mitä kirjoitan tai miksi teen niin kuin teen. Tiedän vain, että niin kuuluu tehdä. Se on oikein, kun sydän niin sanoo.

Turhat järkeilyt, olettamiset, sitkuttelet, mutkuttelut ja jossittelut eivät kuulu todelliseen olemuksemme. Sen minkä voi tehdä jo tänään, tee se. Aloita heti.

Muista, että muiden mielipiteillä ei ole merkitystä, sillä ne kertovat vain kertojasta itsestään.

Läpi tähtitarhojen, galaksien ja universumien matkaamme sinne, missä valoamme ja viisauttamme tarvitaan.

Me tulimme, koska meitä tarvitaan. Nyt. Meillä on sanoma ja tehtävä, jota tulimme toteuttamaan. Ja, me teemme sen – yhdessä.

Paistetta päivääsi valotarhojen tähtienmatkaaja.

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Sydänlootus

Niin ihana on rakkaus. Hempeää hehkutusta täältä rakkauden ääreltä. En tiedä, oletteko jo kyllästyneet rakkaushehkutukseeni? Olen tämän kevään aikana saanut kellua ja viihtyä niin äärettömän

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Huovutuskokeilu

Reikäjuusto vai lettu? Vai sittenkin ihan oikea huovutustyö? Kun idea yllättäen tupsahtaa mieleen, on hetki päästävä kokeilemaan ja testaamaan idean toimivuutta käytännön tasolla. Tämä on

Lue lisää »