Olen miettinyt tätä blogitouhua. Vielä jokin aika sitten nautin tästä puuhasta, kunnes siitä tuli suorittamista.

Väsynyt kaikkeen, kaipaa nyt lepoa. Olen levon tarpeessa. Kyllästyttää miten pinnallisuuden lumo viehättää niin monia. Tämä saattaa olla viimeinen kirjoitukseni tänne…

ellei sitten suoranaista ihmettä tapahdu.

Asia on nähkääs niin, että olen väsynyt. Olen kyllästynyt ja väsynyt tuomaan itseäni esille. Kyllästynyt tuomaan sanomaani esille, joka paskat kiinnostaa ketään. Olen väsynyt turhan työn tekemiseen. Väsynyt. Uupunut. Iloton.

Minullakin on lupa sortua. Murtua. Hetkeksi.

 ” Kuinka voit? Mitä sinulle kuuluu? ”  kysymyksiä en ole kuullut.

Olenko huomioinut edes itse Itseäni?

Meistä jokainen kaipaa rakastavaa kannustamista, tsemppausta ja huomioimista. Luottoystävää, joka valaa uskoa ja toivoa epätoivon hetkellä. Sinullakin on varmasti ollut näitä hetkiä, jolloin ystävä kallein sanoo juuri ne oikeat sanat.

Ja kyllä. Henkisenä ihmisenä tiedän ja ymmärrän asioita, ja niiden lainalaisuuksia pintaa syvemmältä. Tiedän, että se on lopulta vain ego, joka on saanut kolauksen. Siellä on myös siipeensä saanut sisäinen lapseni, joka tarvitsee hoivaa. Rakkautta.

Ja kyllä. Tiedän, että bloggaaminen on vitun pitkä juoksu. Työtä on jaksettava tehdä. On jaksettava suoltaa tekstiä. Laadittava ohjeita. Mitä sitten keksiikään.

Nykypäivän some-maailma edellyttää jatkuvaa esilläoloa, itsensä ja asiansa esilletuontia joka tuutista. Somettaminen voi olla loukku, jonka vaarana on oman jaksamisen ja voimavarojen kuluttaminen loppuun.

Toivon sinun todella ymmärtävän, että teen tätä vapaa-ajallani. Sillä ajalla, minkä voisin hyvin laittaa itseeni, hyvinvointiin, terveyteen, itseni rakastamiseen. Teen tätä harrastuksena, josta en saa palkkaa. En kiitosta, en edes hyvää mieltä.

Henkisten lakien mukaan antaminen ja vastaanottamisen tulee olla tasapainossa. Tässä on käynyt nyt niin, että olen vain antanut, antanut ja antanut, saamatta itse. Olen antanut. Vastaanottanut itse vain murusia.

Ei ihme, että voimavarani ovat ehtyneet ja olen väsynyt.

Teot ovat tärkeämpiä kuin minä niiden takana. En ole esillä minänä, henkilönä enkä persoonana. Ajattelen asiaa pikemminkin niin, mitä tekojen kautta on mahdollista saada aikaan fyysisten aistien ulottumattomissa.

Kaikki on energiaa ja ne vaikuttavat kaikkeen ja kaikkiin. Olemmehan Yhtä.

Pieni silmäys blogimaailmaan kertoo jo sen, kuinka pinnallisuus vetää. Mitä pinnallisempi aihe, sitä enemmän se porukkaa vetää. Pinnallisuuden viehätys meissä ihmisissä on niin vetoavaa, jopa hekumallista.

Miksi pinnallisuus on niin koukuttavaa?

No siksi, että kevyt hömppä on egomielellemme turvallista luettavaa. Niin kauan, kun voimme välttyä kohtaamasta Itseä, voimme turvallisin mielin ajelehtia pinnallisuuden meille suomissa nautinnoissa.

Oletko sinäkään ollut aidosti kiinnostunut blogista, sen sanomasta ja kirjoittajasta?

Emme koskaan oppi tuntemaan toista ihmistä, ellemme ole kiinnostuneita hänestä ja siitä, mitä hän tekee. Sitä voi luulla ja olettaa tuntevansa jonkun, mutta tunnemmeko OIKEASTI?

Tunnemmeko edes Itseämme?

Ego eksyttää etsimään ja hakemaan, lisää ja enemmän pinnallisuutta lähteistä, jotka vain egomme voi keksiä. Nopeuden ja helppouden egon kiitoväylällä on rajattomasti mahdollisuuksia suistaa todellinen Itse kauas pimentoon.

Ja kyllä. Sanomaani ei ole tarkoitettu kaikille. Ellei sinua kiinnosta, todennäköisempää on ettet kuulu ” unelmalukijani ” kohderyhmään.

Ymmärrätkö, mitä yhden postauksen tekeminen ajallisesti vie aikaa?

Mahdatko tietää, minkälaisen panostuksen yhden viikkokanavoinnin tekeminenkin minulta edellyttää?

Enkä tiedä… otanko viikkoviestejä ohjelmaan enää, koska nuo viestit tuskin liikauttivat evää yhdessäkään. Jos siellä on joku joka jää kaipaamaan viikkoviestejä, pyynnöstäsi voin palauttaa ne takaisin ohjelmistoon.

Minua ei huvita pistää kallista aikaa tekemiseen, jos tekemiseni eivät sinua kiinnosta. Enkä millään usko ajatukseen, että olisin ” surkea kirjoittamaan ”, koska se ei ole totta. Se ei ole totta minulle.

Ajalla on sikäli merkitystä, että se on arvokasta, kallista ja korvaamatonta aikaa itselleni. Aika minkä tähän laitan, on muusta pois. Siten aikani on arvokasta. Tekemisen on hyvä olla linjassa sydämen kanssa niin, että koen tekemiselläni olevan merkitystä.

Tällä tarkoitan Korkeampaa tarkoitusta.

Uskon, että jokainen meistä sisimmässään tahtoo työlleen merkityksen. Olkoonkin sitten harrastuspohjalta tehtyä työtä tai palkallista työtä, me kaikki tahdomme, että tekemämme työ on arvokasta, sille on tarvetta ja merkitystä ihmiskunnassa.

Ellei sitä ole. En näe mitään syytä miksi jatkaisin. Jos kirjoitukseni ja puuhani eivät sinua kiinnosta, niin mitä vielä notkut täällä?

Miksi tekisin mitään, mikä kuormittaa minua tai venyttää jaksamiseni äärirajoille?

En jaksa enää. Olen väsynyt tähän kaikkeen. Raja se on minullakin jaksamiselle.

Tiedän, että teitä on siellä kourallinen ihmisiä, jotka löysitte sivuilleni. Kiitos tähänastisesta matkasta jotka kanssani kuljitte. Toivon todella, että saamme vielä jatkaa yhteistä matkaamme.

Ja niin  tapahtuu.

Nyt tärkeämpää on, että annan aikaa itselleni. Pistän kerrankin itseni etusijalle. Ansaitsen levon. Olen sen arvoinen.

Tahdoin artikkelikuvaksi laittaa juuri tuon kuvan. Juuri tuollaista seesteistä olotilaa tarvitsen juuri NYT.

Lepään kelluen Äärettömyyden Ikuisuuden Meressä. Rauha laskeutuu sisimpääni. Siinä on hyvä olla. Levätä. Ladata akkuja. Rakkauden tuudittaessa minua hyvin syvältä.

Lisää artikkeleita

Luova Valo

Oivaltava tietoisuus nro 27

Meidän on tärkeää oppia reagoimaan rakkaudella. Vihalla ja pelolla reagoiminen pitää meidät kiinni pelkoenergiassa. Jäämme jumiin totuttuihin kuvioihin. Meidän on uskallettava kääntää kurssia, kohti rakkautta.

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Makramee seinävaate

Makramee seinävaate valmistui yhteisprojektina. Meillä molemmat solmeilee. Mies on myös koukuttunut solmeilusta ja huovutuksesta. Meillä hommat menevät sillä tavalla ristiin, että mies tekee lähes samoja

Lue lisää »