Olen taas viettänyt muutaman unettoman yön. Herännyt pelkoon, elämän saavutuksista ja siitä, etten ennätä toteuttaa loppuja unelmiani.

Unelmia, jotka kyllä siintävät edessäni, ja odottavat, että joku tulee ja tekee ne. Niin monta ideaa, ja aika käy vähiin.

Oisko aika lopettaa…

Minullakin on ikää jo sen verran, että mieli heittää pelkokuvia. Tiedän, että se on mieli, ego, joka saa minut ajattelemaan näin. Ego, joka laittaa kapuloita rattaisiin yrittäessään hukuttaa haasteisiin ja pelkoihin. Se on vaan ego.

Kaikki ei ole edes totta. Olen riittävä ja arvokas just näin, ilman hyväksynnän hakemista ja muiden miellyttämistä. Ilman saavutuksia.

Tiedätkö, että saavutukset eivät merkitse mitään, jos ego lymyilee niiden keskiössä? Vaikka saavutukset olisi jäänyt elämässä hankkimatta ja saamatta, silti ihminen on arvokas ja rakastettu juuri sellaisena.

On turha vääntää väkisin rautalankaa ja takoa järkeä päähän, kun ihminen ei ole valmis. Tuulimyllyjä vastaan kukaan ei jaksa loputtomiin taistella.

Joten…

Oisko aika lopettaa…

Oli kysymykseni tänä aamua, kun tunsin jotain syvää ja vanhaa liikahtavan sisälläni. Jälleen kerran aatoksissani mietin blogin tulevaisuutta.

Eihän blogini ikä ennättänyt vielä vuoteenkaan, kun blogin alasajo alkoi näyttämään ainoalta vaihtoehdolta. Oliko blogini valo sammumassa?

Kunnes…

lamppuni syttyi ja oivalsin, että asiayhteyteenhän kytkeytyi muutakin. Naiseus ja ne ikiaikaiset naiseuden haavat, joita kannamme mukanamme sukupolvesta toiseen.

Naiseus ja sen teemat ovat nyt olleet tapetilla tietoisuuteni kentässä kundaliinin liikkuessa kehossani, ja egon perustuksia heilutellessa.

Olisiko aika lopettaa egon mielihalujen perässä juokseminen, ja keskittyä kerrankin itseen? Nuolla haavansa, ja antaa rakkauden hoitaa. Syvältä. Tuntea kipu ja särky, juoksematta karkuun.

Haavoja on jokaisella. Sinulla. Minulla. Meillä jokaisella on omat haavansa ja haasteena elämässä. Jokainen meistä kamppailee omien haavojensa, haasteidensa ja tuskansa kanssa.

Kannamme mukanamme sukupolviemme ja menneiden elämiemme taakkaa. Siellä ovat naiseuden haavat, sydämen haavat, vaietut ja kätketyt naiseuden arvet.

Ne ovat olemassa. Niistä ei vain saa puhua. Koska niistä ei puhuta, eikä niitä kohdata, ne jatkavat sukulinjassa kulkemistaan aina vain eteenpäin. Kierre on valmis.

Me tiedämme, että naiseuden voimaa on poljettu alas. Milloin olemme tehneet sen itse, milloin joku toinen on tehnyt sen meille. Naisen voimaa ja naista itseään on pienennetty ja vähätelty. Milloin nainen on uhri, milloin marttyyri.

Riittämättömyyden tunteet, arvottomuus, uhriasenne, kynnysmattous, … Onhan noita, jokaisella omansa.

Emme voi välttyä arviltamme. Elämän pyörässä ryvettyy. Ilman näitä kipeitä haavoja ja haasteita, emme voisi kasvaa.

Haavojen ja arpien kanssa voi oppia elämään. Voimme kutsua armoa ja ottaa sen vastaan.

Voimme rakastaa itsessä kaikkea. Kipeitä haavojakin. Hyväksyä. Antaa anteeksi ja päästää irti. Olla enemmän lempeitä itseä kohtaan.

Rakkaus, kesytä minut, taas kerran. Kursi minut kasaan ja nosta syliisi, Taivaan Isän kehtoosi lepäämään.

Jumalani, ota mut. Tee mitä haluat.

 

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Pääsiäismunat munankuorimosaiikilla

Pääsiäismunat munakuorimosaiikilla. Pääsiäinen lähestyy. Onko rairuohot kylvetty? Me aloitimme pääsiäisaskartelut jo hyvissä ajoin. Laadimme sinulle ohjeen, miten voit itse tehdä keväisen kauniita pääsiäismunia koristeeksi. Kananmuonankuori

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Kannellinen rasia neulasista

Havunneulasista on moneksi. Kekseliäs ja kätevä loihtii neulasistakin käyttöesineitä. Kannellinen rasia neulasista on luontoa parhaimmillaan. Ekologista ja kaunista. Neulasten lisäksi tarvitaan vain lankaa. Tässä harjoitustyössä

Lue lisää »