Sattuu, koska välität

Se sattuu, koska välität, sanoivat enkelit. Sydämesi on auki ja olet avoin. Tunnet niin syvältä ja aidosti, että se voi pelottaa nykyihmistä.

Jos sinuun ei sattuisi, et välittäisi. Tämä on merkki sinulle siitä, että sinä oikeasti välität. Sydämesi on suuri ja laaja.

Sattuu, koska välität. Sinä rakastat ja tunnet myötätuntoa, empatiaa toisten hätää ja kärsimystä kohtaan. Tunnet sen kuin omanasi.

Sattuu, koska välität, nämä enkeleiden lausumat sanat ponnahtivat tietoisuuteeni yön pimeimpinä tunteina. Olin kuullut sanat elämäni varrella kerran aikaisemminkin. Nyt ajattelin laittaa sinut pohtimaan samaa.

Kuinka avoimella ja rakastavalla sydämelläsi maailmaa katsot?

Nykyihminen on usein kovettanut itsensä, sulkenut sydämensä, rakentaen sydämensä ympärille muureja. Leikitään vahvaa ja rohkeaa, vaikka oikeasti ei sitä olla.

Kovuuden naamiot ja maskit on helppo vetää ylle. Sisällä liitokset rakoilevat siihen malliin, että ego on jo kovasti puolustusasemissa tai hyökkäämässä.

Tarvitseeko meidän kovettaa itsemme selviytyäksemme ja pärjätäksemme tässä maailmassa?

Keneltä meidän on kovetettava itsemme, jotta mikään ei koskaan satuttaisi, koskettaisi tai liikuttaisi meitä? Ketä vastaan meidän on puolustauduttava?

Ketä me juoksemme jatkuvasti pakoon, yrittäessämme piiloutua naamioidemme taakse?

Kovettunut sydän ei tunne eikä välitä. Olet vain luonut näennäisen suojan, jonka tehoon uskot ja luotat, kun oikeasti kyykistelet valheellisen suojan ja turvallisuudentunteen varjoissa.

Oikeasti pelkäät. Et ole edes vahva. Et rohkea. Et avoin, etkä kovin rakastavakaan.

Monesti olemme oppineet ulkopuoleltamme hassunkurisen toiminta- ja ajatusmallin, että meidän on kovetettava itsemme, jotta voimme pärjätä ja selviytyä maailmassa.

Tunteita ei saa näyttää eikä paljastaa, ettei vaan kukaan pääse näkemään meidän todellista itseä. Kätkemme todellisuuden naamioiden, maskien, roolien ja egon illuusioiden alle.

Sitten kun sydämen padot murtuvat ja valo alkaa kajastamaan, havahdumme ylläpitämillemme näytelmille. Näiden kuorien ja kerrostumien poistaminen on työlästä.

Meidän ei pidä kovettaa itseämme tai sydäntämme. Ja silti, usein meille käy juuri niin.

Miksi ihmeessä tahtoisit kovettaa ja sulkea sydämesi?

Sehän olisi kuin suora kuolinisku todellista itseä vastaan. Sydäntä ei pidä kovettaa eikä piilottaa luoksepääsemättömillä muureilla. Sydämen kuuluu olla auki ja avoin.

Avoimesta sydämestä rakkaus virtaa automaattisesti joka suuntaan. 

Olen kuullut jopa henkisten ihmisten puhuvan, että heidän täytyi kovettaa itsensä selviytyäkseen tässä maailmassa. Muuten olisi sattunut liikaa ja se olisi tehnyt elämästä kovin haastavaa ja raskasta.

Pidän ajatusta kummallisena. Miksi on kovetettava itsensä?

Oli minullakin nuoruusvuosina hetkiä, jolloin halusin olla tavallinen. Toivoin sielun syövereitä myöten, etten tuntisi niin paljon.

Nykyään olen kiitollinen siitä, että en kovettanut sydäntäni. Annoin itseni tuntea. Sydämen tuntea ja kokea – jopa särkyä. Koin sydämen menetyksen. Kokemus oli kipeä.

Pitääkö sulkea ja kovettaa sydämensä ensin, ruveta ilkeäksi ja veemäiseksi ihan vain siksi, etteivät elämän tyrskyt, murjaisut ja ihmisten lohkaisut tunnu missään eivätkä satuta?

Terveet rajat on hyvä olla olemassa ja opettaa ihmisille, kuinka sinua kohdellaan.

Raja itsensä puolustamisessa ja egon puolustautumiskuvioissa voivat olla seitinohuet. Kummalle puolelle se lopulta lipsahtaa, niin siinähän sitä tarkkaavaisuutta tarvitaan.

Tahdon, että tunnustelet näitä sydämessäsi. Annatko sydämen olla aidosti oikeasti auki ja avoin?  Vai, suojaatko sydäntäsi egon kuvitteellisilla oletuksilla?

Jos sattuu, anna sen sattua. Joskus ainoa keino on kohdata kipu ja tuska, jotta siitä voi vapautua.

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Muistatko vielä Kalevala -peiton?

Muistatko vielä Kalevalapeitto villityksen muutaman vuoden takaa? Kyseessähän oli yksi Suomi 100 vuotta tempauksista. Se, miksi Kalevala peittoprojektista tuli niin suosittu monen mielestä, on varmaan

Lue lisää »