Koska edelliskerrasta oli tovi vierähtänyt aikaa, suuntasimme extempore päiväretkelle Hailuotoon. Seesteinen Hailuoto.

Onhan sitä muutamia kertoja Hailuodossa tullut poikettua, tosin, ei ne koskaan olleet näin sielua hyväileviä ja pysäyttäviä, kuin tämä retki.

Reissuthan ovat parhaita silloin, kun niitä ei suunnittele, vaan menee sisäisen ohjauksen mukaan. Ei aikataulua, ei mitään suunnitelmaa. On vain läsnä hetkessä ja nauttii koko olemuksellaan.

Aamutoimiin kuului ensin tunnin mantraushetki, ja sitten suunta kohti Hailuotoa.

Menomatka sujui joutuisasti rallatellessa valokieltä. Olin näet edellisen yön jutellut valokielellä valanauttajien ja tähtiauttajien kanssa. Energiat olivat jo melkoisen korkeat. Tunsin leijailevani yläilmoissa…

Siellähän se vastaranta näkyy.

Hailuotoon menevää lauttaa jouduttiin odottelemaan lähes puolitoista tuntia. Eikä haitannut lainkaan, sillä päivä oli mitä kaunein. Muutama pilvenhattara ja ihan tyyni ilma.

Tuntui ihan epätodelliselta, ettei tuulta ollut juuri nimeksikään. Mitä nyt pientä hentoista yritystä oli. Outoa, kun yleensä sitä odottaa ja kuvittelee, että merellä tuulee aina.

Seurasin paria pilveä taivalla. Kuinka ne muuntautuivat edessäni. Olen aina tykännyt katsella ja tulkita pilviä. Valonauttajat viestivät meille myös pilvien avulla.

Mikäpä siinä istuskella ulkosalla kauniina päivänä… ihaillessa kaunista merta ja aavaa ulappaa.

Näitä maisemia katsellessa sielu lepää. 

Kun sitten vihdoin lauttaan päästiin ja saareen, poikkesimme ääni-igluun ( organum ). Sattumoisin tiesimme, että Hailuodossa on sellainen. Pitihän sitä päästä testaamaan minkälainen äänimaailma siellä avautuu.

Kolmikupolinen iglu näkyy jo parkkipaikalta. Lyhyt polku, joka johdatti iglulle, oli minusta hauska. Mielikuvitus laukkasi jo. Metsäväkeä paikalla, kun alkaa hymyillyttään siihen malliin…

Onneksi paikalla ei ollut muita ( ihmisiä ), saatoin rauhassa testata ääniä….

Aloitin äänitestaamisen OM mantralla. Siinä ommailin joka kupolissa ja fiilistelin…

Suuren pyramidin kuninkaiden kammio vie silti mun sydämeni äänimaailman suhteen…

Ommailin ja otin siinä hieman valokieltäkin. Mihin sielunikkunaan tästä voisi katseensa suunnata?

Hetken päästä oltiinkin jo saaren toisessa päässä eli Marjaniemessä. Mikä ihana päivä. Sää oli mitä mainioin.

Rannalla istuskeltiin. Aurinko lämmitti vielä mukavasti. Joutsen lensi merellä. Näkyy kuvassa melko pienenä pisteenä oikealla.

Jotakin siinä hengen tasolla juttelin valokamuille, kun huomasin edessäni valkoisen höyhenen. Mitenkä en ollut sitä äsken huomannut…

Rakastan katsoa kauas horisonttiin aavaa merta.

Kohta, jossa taivas ja maa sulautuvat, on juurikin sitä, mitä Me OIKEASTI olemme – henkenä. Me emme ole keho. Emme ole muoto, jonka otamme, vaan olemme ihan muuta kuin egomielen oletukset.

Koko päivää leimasi valtavan syvä rauha. Läsnäolo Itsessä.

Tyytyväisyys. Kaikki on kohdillaan.

Olen syvästi kiitollinen.

 

Sinua saattaisi kiinnostaa:

 

Valokieli – valon ja rakkauden kieli

Mielen revähdyksiä

Sattuu, koska välität

 

Tai reissunpäällä:

Kolin valloitus ja selkeät unet

Ansion matkassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Virkattu graffitikolmio luonnonnarusta

Raffii virkkausta luonnonnarusta virkatun graffitikolmion muodossa. Onko tämä lähempänä unisiepparia, virkkausgraffitia vai kenties niiden risteytys? Hmmm… kuinkas sen luokittelisi. Neulottuja ja virkattuja graffiteja näkee kaupungeissa.

Lue lisää »
Luova Valo

Ytimessä on rakkaus

Kaiken ytimessä on rakkaus mielen kuperkeikoista huolimatta. Mieli heittää usein kuperkeikkaa. Mieli heilahtelee ja kelluu kuin korkki ulapalla heitellen sinua sinne tänne. Mielen luomukset eivät

Lue lisää »