Suru tuli vierailulle

Surusilmin. Suru tuli vierailulle. Tänään kirjoitan sinulle surusta ja sen lieveilmiöistä egoa unohtamatta.

On ollut mielenkiintoista havainnoida, kuinka me ihmiset suhtaudumme suruun ja kuolemaan. Minkälaisia egon uskomuksia kannamme mukanamme tässäkin asiassa.

Toivon todella, että jokainen tätä lukeva pysähtyy tutkimaan sydäntään ja kuulostelee, miten itse toimit tällaisessa tilanteessa, että havahdut huomaamaan, kuinka ego sinussa toimii surun hetkellä.

Usko pois. Se avaa silmiä.

Surunkin sisällä voimme nähdä rakkauden. Rakkaus on surussakin ja läheisemme poismenon kaipauksessa mukana.

Jos vain näemme sen. Jos vain sallimme ja kohtaamme surun, voimme nähdä rakkauden, mikä kaiken ytimessä kuitenkin on.

Suru tuli vierailulle, kun toinen vanhemmistani matkasi Valon valtakuntaan.

Tuntuu, että on miljoona asiaa pää täynnä. Yöt menee valvoessa, uni ei ota tullakseen.

Mitä kaikkea on hoidettava ja tehtävä, omastakin jaksamisesta pidettävä kiinni. Kaiken tämän keskellä on vielä vietävä opintojakin eteenpäin…

Kun uni ei ota tullakseen, pyydetään enkeleiltä apua.

Rauha sisälläni luotan, että kaikki järjestyy, vaikka en tiedäkään täysin miten.

Jokin salaperäiseltä tuntuva voima ja vahvuus ovat kantaneet eteenpäin. Toivo, ja rakkaus, jolla enkelit ja Valomaailma kietovat syleilyynsä.

Tähän kaikkeen nyt havahduin surun keskellä. Varmuudella tiedän, että meistä pidetään huolta surunkin keskellä. Valomaailman tuki, voima ja rakkaus on lähes käsin kosketeltavaa.

Siinä on kauneutta, jonka näkee surusilmien läpi. Tuntee sydämessään.

Kaikki tämä valkeni minulle näin surun kynnyksellä. Koin eräänlaisen ahaa oivalluksen. Meistä ihan oikeasti pidetään huolta. Meitä ei jätetä yksin surunkaan hetkellä.

Jos tämä ei ole rakkaudenosoitus, niin mikä sitten?

Jos nyt olet omassa elämässä saanut surun vierailulle, niin kohtaa se. Toivota tervetulleeksi ja salli sen olla sellaista kuin se on.

Henkisyys auttaa tässäkin asiassa. Sitä osaa katsoa asiaa laajemmasta perspektiivistä. Mikä oikeasti on tärkeää ja minkä kaiken säätämisen ja kitinän, jota egomme niin hanakasti tekee, voisimme jättää pois.

Tällä pienellä kirjotuksella tulin kertomaan sinulle, ja samalla valamaan sinuun uskoa ja luottamusta Taivaalliseen apujoukkomme.

Valon auttajamme ja läheisemme, rakkaamme rajan toisella puolella, jakavat meille rakkauttaan rajattomasta Lähteestään.

Tämä on hyvin lohduttavaa ja toivoa antavaa.

Elämä ei ole vain maallinen kuori ja kulkupeli yhden pienen henkäyksen. Se on vahva signaali siitä, että olemme rakastettuja aina ja kaikkialla. Täysin.

Vaikka maallinen kuori, tomumaja vaihtuu, elämä jatkuu. Maisemat vaihtuvat, uudet puitteet ja kasvun haasteet koemme kerta toisensa jälkeen eri näyttämöillä ja juonen käänteineen.

 

Lieveilmiöitä, egon harhakuvia

Kuolemaan, suruun ja hautajaisiin liittyy paljon pelkoa, egon uskomuksia ja lieveilmiöitä.

Ihmisinä siirrämme ikävät asiat syrjään. Kuvittelemme, että voimme piilottaa ne itseltä ja sysätä syrjään, mutta ei se onnistu. Siellä ne ovat ja kummittelevat, kunnes havahdumme.

Niin kauan, kun annamme pelon viedä, pelko ohjaa jokaista askeltamme. Emme koskaan ole vapaita. Emme toteuta Luojamme tahtoa.

Olen huomannut hautajaisjärjestelyjä tehdessäni, minkälaisia lieveilmiöitä, egon harhakuvia se saa ihmisissä aikaan. Huvittuneena olen katsonut ja kuulostellut ihmisten ( egon ) koottuja selityksiä.

Ajatella, että ihmiset uskovat egonsa jupinat. Surullista, mutta totta.

Valitettavasti yhä useamman nykyajan ihmisen vitsauksena on yleinen välipitämättömyys. Ei välitetä. Egossa välitämme vain omasta navasta ja siitä, mitä navan ympärillä tapahtuu.

Olen nähnyt kovuutta ja julmuutta lähimmäisissä tai ns. sukulaisissa nousevan pintaan. Tätä se on egon juoksupoikana oleminen. Ego vie ihmisistä kuin pässiä narussa.

Silloin, kun heittäydymme välinpitämättömiksi ja teeskentelemme, ettei asia hetkauta itseä mitenkään, eikä asia meille kuulu, olemme valinneet pelontien.

Pelko vie meidät harhaan joka kerta. Sen sijaan… rakkaus vie suoraan. Rakkaus on ainut ja oikea valinta.

Kysynkin sinulta nyt…

Emmekö tosiaan osaa suhtautua kuolemaankaan arvolla ja kunnioituksella?

Onko rikkaan suru arvokkaampi kuin pienituloisen? Onko rikkaan hautajaiset ja kuolema jotenkin arvokkaampi, jotta hän ansaitsee prameat taivasmatkajärjestelyt?

Jos ajattelemme näin, on ego luikahtanut sisään.

Kirkkoon kuulumattomatkin haudataan eri paikkaan kuin kirkkoon kuuluvat. Onko se muka Jumalan tahto?

Ei. Se on egon toimintaa. Jumalalle jokainen on yhtä arvokas.

Maallisella mammonalla, viimeisellä leposijalla ja eikä millään muullakaan ole mitään väliä. Vain ego tekee niistä tärkeitä. Egossa me arvotamme jonkin asian paremmaksi ja arvokkaammaksi kuin toisen.

Tiedäthän? Se on vain ego.

Ei Jumala laadi sääntöjä, ihminen egossaan laatii ne. Jumala ei myöskään tuomitse ja rankaise meitä. Me teemme sen ihan itse.

Me itse rankaisemme ja tuomitsemme itse itsemme. Me itse laadimme itsellemme rangaistusmuodon kuvitteellisesta synnistä.

Mitään pelottavaa ja rankaisevaa Jumalaa ei ole olemassa. Se on egon keino saada meidät pelkäämään ja elämään Herran pelossa.

Näinhän se raamattu vanhassa testamentissa  ” opettaa ” meitä pelkäämään Herraa, joka tuomitsee ja rankaisee syntistä.

En tiedä sinusta… Jumalani on kaikkea muuta kuin vanhan testamentin Jumala.

Olen surullinen, koska emme useinkaan pysähdy kyseenalaistamaan egoamme. Egon toiminta on huvittavaa katsottavaa.

Sitä se oikeasti on. Egon toiminalle voi vaan nauraa. Meidän jokaisen tulisi nauraa egon naurettavuuksille.

Sitten on tämä aika…

Kaikenhan voi aina laittaa taudin syyksi. Selitellä voi ja tekosyitä egolla riittää. Koska olemme taas tässä tilanteessa, meillä taisi jäädä rakkaus valitsematta.

Tautia pelkäämällä emme elä rakkaudessa.

Vielä ennättää valita rakkauden ja alkaa elämään jokaisen elämänsä hetken rakkaudesta käsin. Rakkaus voi muuttaa kaiken hetkessä.  

Emmekö tosiaan tahdo rakkautta?

Kun nyt olen seurannut ihmisten käyttäytymistä ja suhtautumista asiassa, niin ei tämä yllätä minua lainkaan. Tällaisia useimmat meistä on tietämättömyydessään.

Olen surullinen ihmisten puolesta ja samaan aikaan huomaan sydämestäni nousevan myötätunnon. Jonain päivänä jokainen meistä on oivaltanut sen, mikä lopulta on tärkeintä.

Rakkaus. Vain rakkaus.

Rakkauden sanoma on se, mitä enkelit ja valonauttajat kerta toisensa jälkeen viestittävät. Toteutammeko rakkautta jokaisena hetkenä, vain annammeko pelon hiipiä ja kalvaa, rakentaa riitoja ja eripuraa välillemme?

Ego meissä haastaa riitoja ja rakentaa toinen toistaan näyttävämpiä spektaakkeleita. Sydämemme ympärille rakentuu puolustuslinnake panssareineen, jota rakkauden on vaikea läpäistä.

Miksi tahtoisimme mitään muuta kuin rakkautta?

Annetaan anteeksi, otetaan armo vastaan ja rakastetaan joka hetki. Ehdoitta. Kaikki on niin yksinkertaista.

Totuus on yksinkertainen. Totuus on rakkaus. Mitään muuta totuutta ei ole.

Rakkaus on surussa läsnä. Kaipaus. Muistot.

Toivo kajastaa surusílmien läpi. Valo löytää tiensä pimeimpäänkin sopukkaan, saaden suojamuurit sortumaan.

Ja, niin rakkaus on avannut tiensä Ikuisuuden porteista sisään. Todetakseen, sen ainoa totuuden, jota rakkaudeksi kutsutaan.

Kokeakseen sen oivalluksen, että kaiken aikaa Hän on ollut Yhtä, Kaiken Olevaisen kanssa. Kaikki oli vain uneksi naamioitunutta näytelmää mielen näyttämöllä.  

Rakkautta ja rauhaa, siunausta kaikille.

Lisää artikkeleita

Luova Valo

Oivaltava tietoisuus nro 35

Olemme monessa suhteessa mielemme tuotoksia, jos uskomme siihen. Valheellinen uskomusjärjestelmämme saa meidät pienentämään itseämme, näkemään itsemme puutteellisina ja epätäydellisinä. Uskomusjärjestelmämme on opittua. Olemme omineet sen

Lue lisää »