Valokielipuhdistus tähän hetkeen

Tässä ajassa tapahtuu paljon. Välillä myös ei niin kivaa energiaa on liikkeellä. Valokielipuhdistus tähän hetkeen.

Muutoksen pyörteessä herkkien ja empaattisten on hyvä muistaa ja tiedostaa muutama tärkeä seikka, jotka mainitsen äänitteessäni. Samalla välitän puhdistavan valokielihoidon valonauttajien kanssa.

Itsellä on monessa melkoinen tehoputsaus, eikä pohjakosketuksilta ole vältytty. Oikeastaan ihan kaikki vitutus on liikkeellä. Onko missään enää mitään mieltä ja onko elämällä jatkuvuutta?

Kaikessa pyörityksessä on silti hyvä muistaa, ettei kaikki ole aina omaa.

Eteenpäin mennään, ja perusasioilla on merkitystä.

Maadoitus ja metsässä oleilu tietysti helpottavat, siinä missä vietän tunnin joka päivä mantraten 40. päivän ajan samaa mantraa. Tunnin mantraushetki joka päivä, nostaa värähtelyä kummasti. Samalla siinä tulee tehneeksi palvelutyötä.

Tein jo yhdet 40. päivää vahvalla Kali –mantralla, kun aloitin uuden kierroksen lempimantrallani eli gayatrilla. Kali jumalatar tuo transformaatiota eli muodonmuutosta. Sitä saa, mitä tilaa.

Siinä missä pää leijuu yläilmoissa, juuret olisi syytä vetää tiukempaan maahan. On niin helppoa lillua korkealla, ja unohtaa maadoitus. Tässä kaikesta muistutettiin.

Juu, juu, tiedetään…

Lähimetsä raiskattiin pilalle, joten enää ei voi mennä sinnekään hengailemaan.

Olen kovasti surullinen asiasta. Oli niin kätevää, kun ulko-ovelta otti kymmenen askelta ja oli metsässä. Ihana mietiskelypuukin on kaadettu. Vähänkö olin suivaantunut ja surullinen, kun niin kiva metsä metsäasukkaineen on nyt tipotiessään.

Mitäkö tapahtui?

Kaikki alkoi viime jouluna, kun metsään ilmestyi punaiset nauhat. Metsä tulisi kaatumaan. Metsä kaatui, tuli kaivinkoneet ja mylläsivät alueen. Nyt paikalla komeilee omakotitalo.

Murrrr….

Rakas nojailupuu on poissa. Lähimetsä meditaatio- ja rauhoittumispaikkana on iäksi mennyttä. Niin kivaa, kun siellä oli. Pääsi nopeasti maadoittamaan itsensä aina, kun halusi.

Nyt pitää autolla ajaa kolmisen kilometriä, että pääsee sinne metsään. Ihan älytöntä ja tyhmää. Körryytellä nyt autolla, että pääsee metsään hengailemaan, rauhoittumaan ja maadoittumaan.

Joskus nuo kolme kilsaa voivat olla ylivoimaisia, silloin kun akuutein tarve iskee. Tiedostan, että tämän takia maadoitukseni jäi hieman retuperälle.

Valokielestä on myös hurjasti apua. Muistin taas, kuinka ihanaa valokieli itse asiassa on. Kiitos kaverit, jälleen muistutuksesta.

Oppia ikä kaikki.

Usein me opitaan asioita kantapään kautta. Monesti joutuu pinttynyttä asiaa putsaamaan ja työstämään tovin, ennen kuin se on karistettu pois, ja uusi ohjelmoitu tilalle.

Uudelleen koodausta eli ohjelmointi on varmasti yhdellä jos toisella menossa. Ensin on kuitenkin vanhat ohjelmoinnit putsattava pois, jotta voi vastaanottaa uutta.

Tehoputsausta on luvassa lähitulevaisuudessa jatkossakin meille jokaiselle, enemmän taikka vähemmän oman sietokyvyn mukaan. Lähinurkat on syytä pitää puhtaina, ja kaikki alkaa aina itsestä.

Mutta kulkaas… se vapauttaa ja tekee tilaa uudelle.

Olipas mukavaa tehdä tämä valokieliäänite, ja, olipas kuumottava. Kun kuuntelin nauhaa läpi, alkoi aurinko paistamaan niin häikäisevän kirkkaana. Miten loistava ajoitus. Ihan mahtavaa.

Tuttuun tapaa, suosittelen laittamaan kuulokkeet korville ja säätämään äänen miellyttävälle tasolle. Nautitaan. Ollaan valossa ja rakkaudessa.

Katso video

 

Jaa toki mietteitäsi äänitteestä taikka muusta. Kuulisin mielelläni, mitä on sydämelläsi.

 

Sinua saattaisi kiinnostaa:

Valokieliterveisiä arcturuslaisilta

Valokieli – valon ja rakkauden kieli

Lisää artikkeleita

Luova Valo

Intuitiivisuus luovuudessa

Intuitiivisuus luovuudessa, mitä se on ja miten se näkyy? Luova intuitiivisuus tarkoittaa sinulle todennäköisesti eri asiaa kuin minulle. Luovuutta ja kädentaitoja on monenlaista ja -tasoista.

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Vielä yksi ovi – yksisarvisovi

Vielä yksi ovi – ovi yksisarvisille. Erilaisessa tonttuovi –sarjassa olemme esitelleet kolme erilaista ovea Taivaallisille Valo-olennoille. Tosi asiassa, eivät he ovia tarvitse. Valonauttajat tulevat välittömästi

Lue lisää »