Maatähti ja muita valoja

 

Heipä hei ihanat Valot. Tulikos sitä levättyä ja nautittua olosta ihan vaan itsensä kanssa?

Täällä me rentouduttiin kuvan maisemissa kaupungin kattojen yllä. Jokos arvaatte missä?

No, Porvoossa, vanhan kaupungin kattojen yllä, näin upeissa maisemia. Maatähtipaikka ja muita upeita valoja.

Mietimme pitkään, lähteäkö reissuun vain ei. Kuuntelemme intuitiota ja sitten kun tuntuu siltä, että reissuun on lähdettävä, niin sitten lähdetään.

Tapoihimme ei kuulu laatia pitkän tähtäimen suunnitelmia. Se on toimimista mielen eli järjen tasolla, ja sellainen toimintatapa ei vaan istu meikäläisille. Intuitiolla mennään. Aina.

Allekirjoittaneen tapoihin ei kuulu blogeissaan kertoilla matkoistaan mitään. Nyt teen poikkeuksen, sillä tahdon sinun oivaltavan, että matkan voi aina tehdä henkisestä näkökulmasta.

 

Meidän ei tarvitse tehdä fyysistä matkaa matkataksemme pisteestä A pisteeseen B. Useimmat meistä kuitenkin vielä tarvitsevat fyysisen matkustamisen, vaikka nerokkaampiakin kulkupelejä olisi käytössä. Jos vain panostaisimme, jos vain osaisimme, jos vain uskoisimme kykyihimme.

Fyysinen matkustaminen on aina aikaan sidottua ja rajallista. Voimme yhtä hyvin matkustaa henkisellä kulkupelillä muilla tietoisuuden tasoilla ihan kotisohvalta käsin, eikä maksa mitään.

Itse asiassa meidän ihmiselämä on jo matka sinänsä. Kaiken voi kokea ja nähdä henkisestä perspektiivistä. Voimme joka hetki valita, minkälaisin suodattimin ja asentein matkaamme teemme.

 

Mukaan mahtui monenlaista säätä. Sää on mitä on. Asenne ratkaisee millä mielin on liikkeellä. Kun antaa sisäisen auringon paistaa, kulkee aurinkokin aina mukana.

Vaikka Porvoossa vietimmekin suurimman osan ajastamme, piipahdimme Helsinkiin.

Sää oli sateisen harmaa. Suuntasimme kulkumme saman tien Suomenlinnan lautalle.

Katse horisonttiin. Rakastan tällaisia kuvia, joissa taivas ja maa sulautuvat yhdeksi.

Tällainen kuva on muistutus meille siitä, että olemme tuo Ääretön, Rajaton Henki. Henki meissä on sulautuneena Kaikkeen. Henki on vapaa kulkemaan ja liikkumaan vapaasti.

 

Vaan olipas mukavaa päästä pitkästä aikaan ihailemaan Suomenlinnan lelumuseon nukkekoteja ja nauttimaan pikkukahvilan antimista. Ja sieltähän ei pääse poistumaan ilman miniostosta mukanaan.

Mantereen puolelle palattuamme, vietimme hetken keskustassa. Askeleemme kävi pienessä vesisateessa rantamaisemiin hiljaisuuden temppeliin. Juu kyllä, sellainen löytyy Helsingistä. Etsivä löytää vai miten se menikään…

Hiljaisuuden temppelissä pääsee vaipumaan syvään hiljaisuuteen, rauhaan ja tyyneyteen. Voi päästä niin syvälle, että sitä vaan ON täydesti läsnä Itsessä. Siinä on kaikki.

Sanomattakin on selvää, puhuminen ei kuulu hiljaisuuden temppeliin. Sanoja ei tarvita. Hiljaisuus puhuu kielellä, jonka sydän lukee.

Aika vierähtää niin sukkelaan, että melkein unohtuu ja sulautuu osaksi temppelin kokonaisuutta. Ajalla, paikalla, millään ei ole merkitystä. Sitä vain ON.

 

Porvoossa tulee käveltyä paljon…  niin paljon, että jaloissa tuntuu. Jalat muistavat vielä illalla petiin kellahdettua kuinka paljon päivän aikana tulikaan käveltyä. Koivet vertyvät seuraavaan päivään, kunhan liikkeelle pääsee.

 

Vanhan kaupungin pikkukujat ovat meidän mielestä ihan parhaita. Kuka sinne ihmisvilinään kaipaa?

Aikaisin aamulla tai myöhään illalla, kun turistipaljous on tiessään, on ihanaa kuljeksia lähes autioita vanhan kaupungin katuja ja kujia. Mikä rauha ja tyyneys.

Porvoo on kuin satujen ihmeellinen taikamaa.

 

Porvoosta on muodostunut meidän kantapaikka. Minun on päästävä Porvooseen joka vuosi lataamaan maatähtishakrani. Oletko sinä kuullut, että sinullakin voi olla maatähti-paikkakunta?  

En muista enää mistä kuulin tästä… ettei vaan olisi ollut Diana Cooperin jutuista… tai kenties joku hänen opettajistaan…

Meillä kuulemma jokaisella on maatähti –paikkakuntia, joissa maatähtemme pääsee oikein kunnolla aktivoitumaan ja latautumaan. Näitä paikkoja voi olla useita eri puolilla planeettaa. Minulle Porvoo on sellainen paikka. On päästä aina vaan Porvooseen.

Tekee kulkaas niin hyvää viettää hetki aikaa Porvoossa ja ladata maatähtensä. Oih! Syvä ja onnellinen huokaus heti perään. Porvoossa olo on niin onnellinen. Niin rauhaisa ja seesteinen. Kotoisa. Niin vahva linjaus Korkeimpaan, olla läsnä Itsessä.

Mitä ihanaa ja mahtavaa tapahtuisikaan, jos sattuisi asumaan maatähti -paikkakunnalla? Wou! Varmasti jotain tajuntaa räjäyttävää.

 

Jossain Porvoon ihanassa kahvilassa nappasin kuvan itsestäni. Ajatella että tämäkin neitoinen tässä on kohta viiskyt. Voitko kuvitella?

Ihminen pysyy nuorekkaana, kun meditoi ja tekee sitä mitä sydän rakastaa. Silloin et tarvitse ryppyvoiteita etkä botoxia. Valoravinto on parasta ravintoa mitä ihminen itselle voi tarjota. Meditoikaa ihmiset! Meditoikaa.

 

Porvoo tarjoaa joka kertaa yllättäviä asioita. Niin nytkin. Istuimme raatihuoneen torilla ilta-auringossa, kun satuin ottamaan kuvan. Pitkään ihmettelimme kuvaan taltioitunutta turkoosia palloa.

Aurinkoon päin kuvattaessa tulee usein heijastumia, niin ne jotkut sanovat ja pätevät. Joo, tiedän, yleensä kyllä.

Ihmisen mieli tosin etsii aina järkeen käypää selitystä asioille, jotka ovat hänelle vaikeampia nieltäviä ja uskomuksensa äärirajoilla.

Siinä missä yhdelle orbi on pölyhiukkanen, toiselle siitepöly, kolmannelle ötökkä, neljännelle kameran linssin heijastuma, viidennnelle auringosta johtuvaa jne. Mieli tarjoaa selityksiä selityksen perään. Sellainen mieli on.

Kokemukseni mukaan orbeja ei ole kovinkaan helppoa kuviin saada, vaikka kuinka niitä pyytäisi.

Sen mitä tiedän, enkelit ja muut Valonauttajat saattavat käyttää myös aurinkoa apuna, jotta havaitsisimme heidät. Ne, ketkä eivät vielä usko enkeleihin ja Valomaailmaan tarvitsevat todisteita uskoakseen.

Orbeja saa kuviin vangittua paremmin pimeällä.

Orbeja voi nähdä ihan paljaalla silmälläkin. Ne vaan näkee. En tarvitse todisteita tai vakuutteluja uskoakseni valomaailmaan.  Ei mulla muuta.

Seuraavina päivinä otin useita kuvia samaisesta kohdin eikä orbeja ilmestynyt.

Kunnes taas eräänä iltana iltakävelyllä tulin ottaneeksi kuvia torialueelta ja kappas, sinne ilmestyikin orbi. Nyt eri kohtaan ja väriltäänkin se oli vihreämpi.

Tässähän tuo orbi istuu penkillä. Olkoon orbi tai ” joku ”. Minulla on tästä tuntuma, kuka hän on. Kyllä Valokaverit huolta pitää. Suojassa ja turvassa. Aina on saattaja matkassa.

 

Vielä kuva upeasta auringonlaskusta viimeisenä iltana. Tässä näkyy nyt niitä heijastumia ja ihanat säteet.

 

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Se on niin pienestä kiinni

Se on niin pienestä kiinni. Tiedäthän sen tunteen… Kun olet nettilankakaupasta tilannut kasan uusia lankoja etkä millään jaksaisi odottaa. Malttamattomana odottelet sormet syyhyten, että pääset

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Huovutuskokeilu

Reikäjuusto vai lettu? Vai sittenkin ihan oikea huovutustyö? Kun idea yllättäen tupsahtaa mieleen, on hetki päästävä kokeilemaan ja testaamaan idean toimivuutta käytännön tasolla. Tämä on

Lue lisää »