Muistatko vielä Kalevala -peiton?

Muistatko vielä Kalevalapeitto villityksen muutaman vuoden takaa? Kyseessähän oli yksi Suomi 100 vuotta tempauksista.

Se, miksi Kalevala peittoprojektista tuli niin suosittu monen mielestä, on varmaan se, että jokainen pala on erilainen. Se tekee peiton tekemisestä mielekkään eikä puuduttavaa kyllästymistä pääse tapahtumaan.

Itsekin aloitin suurieleisesti kahdella peitolla.

Sain puolet paloista virkattua, kunnes minun oli jätettävä peittojen virkkaaminen. Minun oli siirrettävä loppujen palojen virkkaaminen hamaan tulevaisuuteen. Jouduin tekemään haikean ja raskaan päätöksen. Olin kuitenkin varma, että tulen ne jonain päivänä tekemään.

Vaikka rakastan virkkaamista, päätös oli tehtävä, jotta voisin 100 % keskittyä unelmani toteuttamiseen. Olin päättänyt lähteä tavoittelemaan kirjaunelmaani.

Niinpä Kalevalapeiton loput lappuset odottivat tekijäänsä. Pitkään.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Viimeinkin minulta vapautui aikaa kirjaprojektistani. Saatoin keskittyä 2 – 3 viikkoa ajan Kalevalapeittoihin ja antaa niille täysi huomio. Keskityin virkkaamaan loput lappuset koukun sauhutessa. Voi sitä istumisen määrää, mutta niinhän ne valmistuivat.

Palojen yhdistämisen jälkeen saatoin jo nähdä, miltä lopputulos näyttäisi. Vielä reunukset suit sait sukkelaan, ja jihuu! Voi sitä iloa ja riemu, kun saa nähdä omien kättensä tuotokset valmiina. Lopputulos todella palkitsee.

Jossakinhan ne peitot olisi kuvattavakin. Siispä raahaan kimpsut ja kampsut yhteen lempipaikoistani, korkealle, korkealle kallion laelle. Samalla ihailen maisemia, nautin tuulesta hiuksissani ja viimeisistä lämmittävistä auringon säteistä.

Virkkasin molemmat peitot seiska veikalla ja pia –langoilla. Kaikkia lappusia en sentään virkannut, vain ne, jotka miellyttivät silmääni.


Lammen sävyiseen peittoon virkkasin kaksi Lönnrotia ja Nuotio valkeaa.


Valkoisessa peitossa on kaksi Kanteletta ja Tapiota.

* Kuinka monta Kalevalapeittoa sinä innostuit virkkaamaan?
* Mikä on sinun suosikkilappusi?

 

 

Lisää artikkeleita

Hetki luovuudelle

Mini seinävaate makrameetekniikalla

Mini seinävaate makrameetekniikalla. Tämä pieni seinävaatekokeilu syntyi koho- ja hernesolmuilla ( eng. berry knot ). Lankana Bobbiny. Yllättävän vaikeaksi on muodostunut lankojen pituuden arviointi. Paljonhan

Lue lisää »
Hetki luovuudelle

Näin teet merenneitolyhdyn

Näin teet merenneitolyhdyn. Esittelemme jälleen yhden hauskan tavan kierrättää ja tuunata lasipurkit. Samalla periaatteella voi tehdä eri teemalla varustettuja tunnelmallisia lyhtyjä. Teemaksi voit valita ihan

Lue lisää »